KotiArkistoidutPE 17.11. | Litku Klemetti ja Itä-Hollola Installaatio Olympia-korttelissa

PE 17.11. | Litku Klemetti ja Itä-Hollola Installaatio Olympia-korttelissa

Litku Klemetti ja Itä-Hollola Installaatio esiintyvät Olympia-korttelissa perjantai-iltana 17.11.2017.

Litku Klemetti -yhtye julkaisee yhtäkkiä ja pyytämättä pienen bändi- EP:n, Päivä päivältä vähemmän. 2018 julkaistaan progressiivisempi Taika tapahtuu. Litku-Show:ssa on kyse jännittävyydestä, joka voi syöstä Litkun yhtyeineen syövereihin tai yleisön syliin. Mitä tapahtuu ja mitä kuullaan, se on mysteeri. Ainakin Kassit laskeutuu. Nykyään yhtye on 5-henkinen.

Itä-Hollola Installaation rehellisyyttä, omaehtoisuutta ja vilpitöntä soittamisen iloa huokuvat kappaleet ja keikat ovat kuluneen vuoden aikana aiheuttaneet valtavasti ihailua ja innostusta kotimaisessa musiikkikentässä. Alkuvuodesta 2016 Robert Niemistön laulujen ympärille koottu trio soittaa omien sanojensa mukaan rokkia. Joku voisi kuvailla bändiä suomirokin, ysäri-indien ja vaihtoehtopunkin yhdistelmäksi, mutta kukin päättäköön itse mistä on kysymys. Yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa Elävien aalloilla 2. joulukuuta 2016. Uusi single Brian Jonestownin verilöyly julkaistiin 2.6.2017.

 

Tapahtuma


Litku Klemetti, Itä-Hollola Installaatio

 pe 17.11.
 21:00
 Hintaluokka: 12/14€ 
 Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Olympia-kortteli
 Satakunnankatu 10
Tampere

 Hotellit läheisyydessä

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Hans Välimäki saapuu ravintola Koskeen – keittiömestarin Menu d’Automne tuo kulinaristit yhteisiin pöytiin 3.10.

Hans Välimäki saapuu keittiömestarivierailulle Tampereen ravintola Koskeen lauantaina 3....

Kahvila Laikku avautuu syksyllä Tampereen G Livelabista tutun huipputiimin operoimana

G Livelab Tampereen ja Nekalabin operaattori avaa kahvilan Kulttuuritalo...

Bistro Henriks ja Heart of Spain pintxokilpailun 2026 voittoon

Tamperrada-pintxofestivaalin yksimielinen ammattilaisraati rankkasi kisan voittajaksi Bistro Henriksin Possumunkki...