HauliBros keikalla Bar Bertelissä

Jo yhdeksättä kertaa järjestettävä maksuton Nääshelppi-tapahtuma rokkaa ja ruokkii Laikunlavalla 27.8.2017. Hyväntekeväisyystapahtuma on syntynyt vuonna 2012 kahden pirkanmaalaisen ystävyksen, Eila Rooselin ja Kalle Pellisen, lähimmäisenrakkaudesta ihmiseen.

”Ojenna käsi, kun toinen sitä tarvitsee. Joskus päivittäinen selviytyminen vaatii jatkuvaa ponnistelua, johtuipa se sitten syystä tai toisesta; joskus elämä vain koettelee niin, että ulospääsyä ei tunnu olevan. Elämä voi iskeä erolla, työttömyydellä, sairaudella, päihteillä, kuolemalla…Voimme antaa toiselle myötätuntoa ja antaa hetkellistä tukea, luoda uskoa tulevaan ja vielä kerran yrittämiseen.”

Näin kuuluu tapahtuman kuvaus, ja Nääshelppi onkin ihan konkreettinen kädenojennus: tarjolla on ruokaa, kahvia, keskustelua ja musiikkia huippuartisteilta.

Tapahtuma sai alkunsa puhtaasta auttamisenhalusta vailla mitään ideologisia, poliittisia tai uskonnollisia kytkentöjä. Samalla tiellä jatketaan edelleen.

– Ensin epäilimme, että voiko kaksi tavallista ihmistä oikeasti tehdä jotakin tällaista, mutta tehdessä sitten opimme. Ja tuntuuhan se nyt hienolta, että kaksi ihan tavallista talliaista voi polkaista tällaisen tapahtuman pystyyn, Rooseli kertoo iloisena kiittäen samalla kaikkia panoksensa tapahtumaan antavia.

Ydinajatuksena alusta asti on ollut ruoka-avun antaminen. Ensimmäisen tapahtuman ollessa suunnitteilla Harri Marstio kuitenkin ehdotti, että hän voisi tulla kitaran kanssa paikalle vetämään muutaman biisin. Sittemmin muutkin artistit ovat innostuneet osallistumaan ja tekemään hyvää yhdessä. Vähitellen mukaan tukemaan on lähtenyt myös liuta yrityksiä. Koko tapahtuma perustuu edelleen puhtaasti vapaaehtoisuuteen ja avun vastikkeettomaan tarjoamiseen. Sekä ruoka että ohjelma saadaan siis lahjoituksina, eikä kukaan tienaa tapahtumasta pennin latia.

– Toivomme, että tiensä paikalle löytävät nimenomaan he, joilla oikeasti ei ole ruokaa: eläkeläiset, kodittomat, opiskelijat ja niin sanotut metsien miehet, Rooseli summaa.

Nääshelppi Keskustorin Laikunlavalla su 27.8. klo 12-17


Esiintyjät
Mikko Alatalo ja Lataus
Kormus
Dave Lindholm
Nina S. Newton
Juki & Daffy duo
Jussi Selo (Uniklubi)
Hauli Bros

 

.

Mukana tukemassa:

K-Supermarket Kuninkaankulma
Bar Ihku Tampere
Citysound
Kalaherkut Nygren Kauppahalli
Tampereen Lihajaloste
Lihakipparit, Kauppahalli

Löytötex, Kangasala
Suomen punainen risti
Tampereen kaupungin tapahtuma- ja kulttuuritoimistot

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy