KotiArkistoidutMyllärien keittiöpäällikkö nauttii haasteista – pientuottajien raaka-aineita ja runsaammin kasvisruokia lautasille

Myllärien keittiöpäällikkö nauttii haasteista – pientuottajien raaka-aineita ja runsaammin kasvisruokia lautasille

Myllärien uusi keittiöpäällikkö Susanna Rytkönen toi oitis enemmän pientuottajien raaka-aineita ja kasvisruokia ravintolan lautasille.

Ikivanhassa myllyssä toimiva Ravintola Myllärit on saanut uuden keittiöpäällikön, joka hallitsee suuret kokonaisuudet ja moninaiset makumaisemat. Niin à la carte- , lounas- kuin juhlaravintolanakin toimiva Myllärit onkin kuin omiaan Susanna Rytkösen keittiöohjastettavaksi.

Alkujaan Rytkönen mieli fysioterapeutiksi huoltamaan asiakkaiden kehoja, mutta päätyikin hellimään heidän makunystyjään annosmakuja muovaillen. Kuopiolaislähtöinen napakkaotteinen keittiöammattilainen sai nopsaan vastuuta ja eteni urallaan.

– Olin Kuopiossa ravintola Hurmassa liikeideaa suunnittelemassa ja toteuttamassa ihan alusta asti. Aloitin keittiömestarina ja sitten otin myös ravintolapäällikön pestin. Esimieskokemusta oli kyllä jo ennen sitäkin, kun pyörittelin juhlapalvelua, tilausravintolaa ja lounasravintolaa samanaikaisesti. Lisäksi vedin keittiön osalta Kuopion viinijuhlia, moniajoon tottunut Rytkönen luettelee.

Pirkanmaalle Rytkösen johdatti rakkaus. Tampereelle taas monipuolinen ravintolakokonaisuus Myllärit.

– Olin heti innoissani Mylläreistä ja hyppäsin mukaan vähän niin kuin lennosta. Täällä ei ole kahta samanlaista päivää, säpinää ja haasteita rakastava Rytkönen kuvailee.

Hiljattain vaihtunut à la carte on ensimmäinen, jolla Rytkösen keittiökädenjälki jo alkaa näkyä. Myös raaka-ainerintamalla.

– Toin listalle heti enemmän lähituottajien raaka-aineita. Olen saanut paljon vapautta suunnitella, vaikka käytänkin kaikki ravintoloitsija Santeri Tiitolan nähtävänä. Kun minut päästää tällä tavalla irti, niin silloin olen kyllä parhaimmillani, Rytkönen toteaa hymyillen.

Esimerkiksi kontakti Torpparin Lihaan löytyi lempääläisen Vaihmalan Hovin kautta. Rytkösen avopuoliso toimii siellä keittiömestarina paikallisen raaka-ainerunsauden keskellä. Siellä yhteydet lähituottajiin ovat mainiot, minkä myötä Mylläreissäkin on nyt viritelty yhteistyötä Torpparin Lihan kanssa. Pihviviikot siintävät näköpiirissä loistolihojen saatavuuden kunniaksi.

Oivien lihaisten antimien ohella kasvisruokia näkyy annosvalikoimassa aikaisempaa enemmän. Tuoreelta listalta löytyy mm. punajuuri-kikhernekroketti.

– Kokeilen mielelläni uusia asioita ja kasvisruoat ovat vahvuuteni, Rytkönen summaa.

Edellinen Rytkösen hallinnoima keittiö miksasi maailman keittiöitä Aasia- ja Lähi-itäpainotteisesti välimerellisiinkin makuihin painottuen. Myös Mylläreissä on vuosien varrella nautittu Välimeren alueen tuulahduksista annosrintamalla, joten uuden keittiöpäällikön myötä sellaista vivahdetta saattaa ilmaantua enemmänkin.

– Annoksissani on paljon värejä. Pyrin siihen, että annokset ovat niin kauniita, että jo ulkonäkö itsessään herättää ruokahalun.

Rytkösen kiinnostus ruoanlaittoon syttyi pikkutyttönä mummolan höyryävien patojen äärellä.

– Mummo teki itse kaikki ruoat ja leipoi leivät, rieskat ja ruisleivät… Aina oli tuoretta leipää pöydässä.

Kaikki tehtiin siis itse alusta asti. Ihan niin kuin Rytkösen ohjastamassa Myllärien keittiössäkin, jossa myös leivotaan ihan joka päivä.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Ravintola Myllärit
 Åkerlundinkatu 4
Tampere

 Hotellit läheisyydessä

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Utopia – uusi maailmanlopun ravintola

Puutarhakadulle avautuu pian uusi ruokaisa ravintola, Utopia. Asialla on...

Joonas Sammal nousi Huberin keittiömestariksi – taustalla lihanleikkaajasuvun perinteet ja huippukeittiöiden opit

Joonas Sammal on lihanleikkaajasuvun vesa, joka innostui ruoanvalmistuksesta palavasti...

Keikkapaikkalegenda syntyi sattumalta – monipuolisuus, erilaisuus ja akustiikka 30-vuotiaan Telakan supervoimina

Tullinaukion vanhasta viljamakasiinista piti tulla tila teatterille, mutta Telakka...

Oluthuoneen terassikauden avajaiset – musaa, makkaraa ja uutuusoluita kävelykadulla

Tänä vuonna jo komeat 30 vuotta täyttävä Oluthuone viettää...