Ravintola LiV on vahvan ruokatuotteen ja varman palvelun ravintola, jonka henkilökunnassa ei ole yhtään heikkoa lenkkiä. Yhä suositummaksi muuttuvan pikkuravintolan keittiössä voimansa yhdistävät ja veitsien ohella sanan säilääkin käyttelevät kovataustaiset kokit. Lämmin ja kylmä keittiö nimittäin todellakin keskustelevat keskenään.

LiVin keittiö on poikkeuksellinen. Siellä ei raikaa rokki eikä räppi, siellä keskustellaan. Kyseisessä keittiössä valmistuvat myös annokset, jotka viineihin sekä salipalveluun yhdistettynä saavat todennetut asiakkaat vuodesta toiseen kehumaan ja rankkaamaan ravintolan maan kärkeen.

Keittiömestari Juho Hännisen vetämässä LiVin keittiössä kummallakin kokilla on oma tonttinsa. Hännisellä se on lämpöisellä puolella.

– LiV on täydellisen kokoinen ja muutenkin mainio ravintola siihen, minkälaista ruokaa olen aina halunnut tehdä, toteaa keittiömestari Juho Hänninen tyytyväisenä.

Siinä puhuu kokemus ja kulinaarinen itsetuntemus, sillä Hänninen on kokannut kovaa jo liki kolmen vuosikymmenen ajan. Kokemusta on kertynyt hyvin monenlaisista ravintoloista, kuten Helena Puolakan johtamasta fine dining -keittiöstä Lontoossa ja Kauppalehti Option tuolloin parhaaksi Helsingin ulkopuoliseksi ravintolaksi valitsemasta Holvista Mikkelissä. Holvi komeili korkealla myös 50 Parasta Ravintolaa -listalla.

LiVin keittiössä keitellään liemipohjat itse alusta alkaen.

Juuri avautuneeseen LiViin Hänninen päätyi muutaman kurvin kautta silloisen keittiömestari Montgomery Dahlin toimesta. Kun Dahl jatkoi pian matkaansa, sai osaamisellaan ravintoloitsijoiden täyden luottamuksen lunastanut Hänninen keittiömestarin paikan.

– Mika Lintula sanoi, että tee niin kuin haluat, hän ei ruokaan puutu. Se sopi minulle paremmin kuin hyvin, sillä pääsin toteuttamaan sitä, mitä olen nyt jo melkein 30 vuoden aikana keittiöhommissa oppinut, kertoo Hänninen.

Ravintola LiVin tiimiin kuuluvat Mika Lintula (vas.), Vesa Vuorenmaa, Mira Riihonen, Atte Jussila ja Juho Hänninen.

Mikä sitten on Hännisen keittiömagian ja LiVin suosion salaisuus?

– Ruoassani on hyvä, pyöreä maku, joka uppoaa monen makumieltymyksiin. Kaunis esillepano on myös tärkeä asia. Ruoka on kaikkinensa hyvin lähestyttävää. En ole koskaan lähtenyt hakemaan ruokatuotteeseen mitään omituista vain omituisen hakemisen vuoksi. Äärituotteet tai äärimaut eivät ole juttuni.

– Myös vahva saliosaaminen, hyvät viinit ja fine dining -ajattelua mukavasti rikkonut rempseä palvelutyyli ovat tärkeä osa LiVin kokonaisuutta. Meille on löytynyt vähän ehkä tuurillakin todella hyvä synergia keittiön ja salin välille, Hänninen kuvailee.

Synergia on hyvä myös keittiön kokkikaksikon kesken. Työnjako on selkeä: Hänninen hoitaa lämpimän ja Jussila kylmän eli kallan puolen, mutta liikkumavaraakin on. Pari vuotta sitten LiViin vuoromestariksi tullut Jussila saa Hänniseltä varauksetonta kiitosta.

– Atte on kaupungin parhaita kallan taitajia, aivan huippu. Minulla ja LiVillä on ollut siinä onni matkassa.

Vuoromestari Atte Jussilalla (vas.) ja keittiömestari Juho Hännisellä on kummallakin pitkät keittiöurat kovissa keittiöissä.

Aikanaan muun muassa ravintola C:n operatiivisena keittiömestarina toiminut ja Michelin-tähditetyssä Orassakin työskennellyt Jussila on todellinen luottopakki myös poikkeuksellisissa tilanteissa.

– Atte pystyy vastaamaan koko keittiöstä, jos pidän vapaata tai tapahtuu jotain. Ja välillä tapahtuu. Jos esimerkiksi toinen meistä sairastuu, se tarkoittaa käytännössä 50% vähemmän henkilökuntaa keittiössä. Kun ravintola on pieni ja on vähän porukkaa töissä, täytyy kaikkien olla tosi vahvoja, että ravintola pyörii tilanteista riippumatta, tietää Hänninen.

Vuodesta 2011 alkaen pitkälti nordic cuisinen ja villien raaka-aineiden pelikentällä temmeltäneelle Jussilalle LiV on tarjonnut tilaisuuden näyttää kykynsä toisenlaisen, klassisemman tyylin keittiötekemisessä.

– LiVissä pääsen tekemään hyvin erilaista ruokaa kuin mitä olen aikaisemmin tehnyt. Vaikka esimerkiksi tekniikat ovatkin hyvin samanlaisia, niin koko arki on erilaista.

– Meillä toimii Juhon kanssa kaikkinensa yhteistyö tosi hyvin, Jussila tuumaa.

Siksipä juttu luistaa siinä määrin, ettei keittiössä taustamusiikkia tarvita.

– Vaikka Atte on reilut 10 vuotta nuorempi kuin minä, olemme molemmat olleet alalla pitkään ja meillä riittää puhuttavaa. Atte on ikäistään vanhempi näissä keittiöhommissa, Hänninen kuvailee.

LiV on toiminut jo kuuden vuoden ajan. Siinä ajassa ruoka on luonnollisesti kehittynyt, mutta uudistusta on tapahtunut muutenkin. Nykyään LiVissä on tarjolla ainoastaan yksi menu, mitä hyvin harva ravintola Tampereella tarjoaa.

Niin Hännisen kuin asiakkaidenkin luottamus LiVin ruokatuotteeseen on luja. Ilmankos asiakasmäärät kasvavat ja vauhti kiihtyy.

– Asiakasennätyksemme ovat yli kaksinkertaistuneet siitä, kun aloitin LiVissä. Se asettaa toki omat haasteensa ruoan suunnittelulle ja keittiölle muutenkin. Olemme onneksi saaneet keittiöön lisätyöntekijän auttamaan muun muassa esivalmistelussa ja esillepanossa.

LiV on saanut monena vuotena maan parhaat tai ainakin aivan kärkikaartin tuloksia todennetuilta asiakkailta.

– Näemme paljon vaivaa, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä. Se ei ole vain tärkeä asia, se on se kaikkein tärkein asia, summaa Hänninen.

Ravintola LiV, Laukontori 6 B

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Kohokohdat.fi

50 Parasta Ravintolaa -listalla Tampereen seudulta seitsemän ravintolaa – mukana kaksi uutta nousijaa

 

LiV sai koko Suomen parhaat asiakaspalautteet pöytävarauspalvelussa

LUE LISÄÄ KOHOKOHTIEN ARKISTOSTA

MAINOS