Tammela 33100 keikat Tampereella

Folk-rock-yhtye Tammela 33100 esiintyy Telakalla lauantaina 18.2. kymmenvuotisjuhlakeikkaillen, sillä yhtye julkaisi debyyttialbuminsa 2013. Taivalta juhlitaan yhdessä helsinkiläisen Rebekka Holin kanssa.

Tammela 33100 on rokkia, poppia ja folkia ennakkoluulottomasti sekoitteleva yhtye Tampereen Tammelasta. Bändi rakentuu aviopari Jaani ja Annaleena Haapasalon ympärille. Tammelan teatraalinen tarinankerronta tukeutuu monisävyisesti elämän koulimiin ihmisiin ja heidän tragikoomisiin ongelmiinsa.

Tammela 33100:n ruuhkavuosien syövereihin sukeltanut rehellinen kakkosalbumi Valoa kohti (2018) voitti puolelleen niin kriitikot kuin kuulijatkin. Albumin kappaleet kuten SammalsaariVieraassa kaupungissa ja Nuori ja nälkäinen ovat soineet mukavasti radiossa ja nousseet monille Spotify-soittolistoille.

Yhtyeen debyyttialbumi Muistatko illat ilmestyi jo vuonna 2013. Vuonna 2020 yhtye julkaisi kaksi singleä (Kärsimyskukkia, Suuri rakastaja) musiikkivideoineen.

Tammela 33100 on heittänyt kiiteltyjä keikkoja muun muassa Samuli Putron, Anssi Kelan, Absoluuttisen nollapisteen ja Anna Järvisen aisaparina.

“Tyylillisesti monipuolinen, mutta tarkasti kasassa pysyvä albumi tarjoaa ennen muuta sukupolvikokemuksia.” **** (Aamulehti 10.2.2018)

Illan avaa helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Rebekka Holi yhtyeineen. Holin viisaan suorasukaisissa kappaleissa hissuttelu ja tutttaus kiertyvät luontevasti yhteen. Holi on bändeineen villinnyt ja liikuttanut ihmisiä ympäri Suomen jo vuodesta 2018. Syyskuussa 2021 bändi julkaisi esikoisalbuminsa Posliinijättiläinen.

 

Tapahtumat > Jazz


Tammela 33100 10-vuotisjuhlakeikka

 la 18.2.
 20:00
 Hintaluokka: 15 
 Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka


Telakka

Telakka
 Tullikamarin aukio 3
Tampere

 Hotellit läheisyydessä


Talkootyönä vanhasta viljamakasiinista kulttuuritaloksi ja monipuoliseksi ravintolaksi synnytetty Ravintola Telakka soi  kauniisti kuin akustinen kitara. Kulttuuritalon ravintolasalissa on viikoittain monipuolista livemusiikkia. Yläkerran Teatteri Telakka on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kiinnostava ammattiteatteri.

Telakkamainen kotoisan boheemi tunnelma on niin ainutlaatuinen, että siihen kannattaa tutustua eri aikoina. Se on aito kulttuuritalo, joka muuttaa muotoaan niin päivin ja öin kuin myös kesällä ja talvella. Talkootyönä vanhasta viljamakasiinistä kulttuuritaloksi ja monipuoliseksi ravintolaksi synnytetty ravintola Telakka on nähtävyys itsessään.

Ravintolaesittely: Telakka

Livemusiikki: http://telakka.eu/ravintola/ohjelma

Teatteriesitykset: http://www.teatteritelakka.fi

Telakka KOHOKOHTIA

to 16.2. 21:00 Rahvaanmusiikin kerho: Rällä Telakka
la 18.2. 20:00 Tammela 33100 10-vuotisjuhlakeikka Telakka
ti 28.2. 20:00 TamJazz jamit Telakalla Telakka

 

Lisää samanlaisia tapahtumia
JAZZ TAMPERE | JAZZ HELSINKI
Jazz-, blues-, roots- ja etnomusiikkitapahtumien kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.