Kasvisburger on noussut Haikan Grillin hittiannokseksi. Halutessaan hampurilaisen saa tyystin vegaanisenakin, mutta toisaalta sitä on mahdollista myös tuunata pekonilla. Lihaburgeria ei listalta löydy.

Viime kesänä todelliseksi kesäravintolahitiksi noussut Haikan Grilli on startannut uuden kesän uudistunein makukuvioin. Tämän viikon jälkeen ravintola sulkee ovensa seuraavaa kesäkautta odottelemaan.

Vain vartin bussiajelun päässä Tampereen keskustasta sijaitseva Haikan Grilli on aurinkolomamatkan letkeää terassitunnelmointia ja viileitä viinejä. Keittiöstä kiikutetaan lähikalasta valmistettuja annoksia, savuntuoksuista grillilihaa ja koreaa kakkua jälkihyväksi. Vaikka listalla tietty runko onkin, myös vaihtuvia annoksia löytyy, mikä piristää sekä asiakas- että keittiökuntaa.

Haikan Grillillä asiakkaita palvelee viime suvelta tuttu hattupäinen salitaituri Pasi Mamia.

Myös uusia kokkikuvioita piisaa, sillä keittiömestarina on aloittanut Mikko Lemmetty, joka grillaa, keittää ja tiristää niin lihaa kuin yhä enenevässä määrin kasvistakin.

Täällä ei maku- tai komponenttikikkailla, vaan kaikki perustuu selkeisiin ja yksinkertaisen hyviin makuihin. Enemmän kuin grilli, Haikan Grilli on kuitenkin kesäravintola, jossa grillataan kunnolla ja asiaan paneutuen. Lemmetty onkin hurmannut asiakkaat jopa jokaisen kotigrillaajan bravuurilla, kasslerilla.

– Ihmiset kyselivät ja kyselivät, että miten se on valmistettu, kun he eivät kuulemma ikinä olleet saaneet yhtä mureaa lihaa, Lemmetty myhäilee.

Hän vinkkaa, että kassleria kannattaa hauduttaa pitkään ennen grillitulille kiepauttamista. Haikan Grillin kassler käy läpi ensin kuuden tunnin kuivamarinoinnin ja pötkähtää sitten 75-asteiseen uuniin 14 tunniksi. Jäähdytys, leikkaus ja vasta sitten liha lähtee tulisille hiilille savuaromia itseensä ammentamaan.

Päivän liha -annoksen liha vaihtelee jopa päivittäin.

Päivän liha vaihtuu nimensä mukaisesti lennosta. Eilen oli kassleria, tänään ylikypsää häränrintaa, seuraavana päivänä saatetaan haukata hevosta. Näköpiirissä on myös hardcore-carnivorea sykäyttäviä muhkean kokoisia häränkyljyksiä. Myös Päivän kasvis -annos vaihtuilee samaan malliin sesongin parhaita kasviksia hyödyntäen.

Vaikka valikoimasta löytyy niin grillattua broileria kuin vaihtuvia lihojakin, on lista kaikkinensa edellisvuotta huomattavasti kasvisvoittoisempi.

– Kasvisruoka on raikkaampaa, vähärasvaisempaa ja terveellisempää. Haluamme myös näyttää, että vaikka tehdään kasvisruokaa, se voidaan valmistaa grillissä ja se voi olla todella hyvää. Ja onkin!

Esimerkiksi suosituimmaksi annokseksi noussut burger on vallan vegeä, tarvittaessa vegaaninenkin, vaikkakin haukkailtavaa voi halutessaan höystää pekonilla. Väitämme vahvasti, ettei Beyond Meat -pihviä asiaa arvaamatta lihaisasta pihvistä maistellessaan erottaisi. Kasvishampurilainen listalla saakin epäilemättä myös sekasyöjät lisäämään kasvisannosten nauttimistaan ja tutustumaan uusiin grilliruokaulottuvuuksiin.

Myös kalaa raaka-ainekatraasta löytyy. Esimerkiksi kalatacojen kaikki eväkkäät saapuvat keittiöön suoraan Pyhäjärvestä tuttujen kalastajien verkoista.

– Yht’äkkiä saattaa tulla soitto, että kalastaja on juuri nostanut 4,5-kiloisen kuhan – olisiko tarvetta?

Lemmetty onkin tyytyväinen päästessään puuhaamaan tuoreiden raaka-aineiden parissa ja valmistamaan niistä laadukkaita annoksia asiakkaille.

– Tämä on niin kuin olisi karkkikaupassa töissä!

Mistä päästäänkin siihen, että Haikan Grillin paikalla toiminut grillikioski on aikanaan ollutkin hänen karkkikauppansa. Lemmetty nimittäin asui lapsuutensa vain parin kilometrin päässä grilliltä. Haikka oli passelisti koulumatkan varrella, jolloin sinne saattoi piipahtaa mukavasti kikkariostoksille.

– Enpä olisi silloin uskonut, että olen vielä joskus samalla paikalla tällaisessa ravintolassa töissä, Lemmetty hymyilee ja kehuu seudun petraantunutta ruokatarjontaa.

Kesän kuluessa Haikan Grillillä on myös erilaisia ruokaisia teemailtoja esim. espanjalaisittain ja venäläisittäin. Myös live-artisteja nähdään ja kuullaan suvi-illoissa.