Tisleen ruokatuotteesta vastaa Suomen kokkimaajoukkueeseenkin kuulunut keittiömestari Jarmo Räisänen. Hän on toiminut aikaisemmin mm. Mänttä-Vilppulassa sijaitsevassa Koivulahden Rapukartanossa, Lahden Roux’ssa ja Levin Jängällä-ravintolassa.

Uudistuneella Tullintorilla avautuneen Gastrobar Tisleen juomavalikoimassa pontikka on pääroolissa. Kielletyn juomahedelmän mystinen maine houkuttaa paikalle niin pontikan- kuin annosnälkäisiäkin maistelijoita. Tisleitä kun käytellään myös ruoanvalmistuksessa.

Katso arviot ja varaa pöytä

Tisleen tiskin yllä komeilee pitkä pullorivi paikan päällä maustettuja pontikoita.

– Tällä hetkellä meiltä löytyy esimerkiksi timjamilla, rosmariinilla, lakritsalla, hillalla, punaherukalla, mansikalla, chilillä ja katajalla maustettua pontikkaa, luettelee keittiömestari Jarmo Räisänen.

Maustettuja pontikoita käytellään paitsi cocktaileissa, myös annosten raaka-aineina. Esimerkiksi monet majoneesit ovat imeneet itseensä makua erilaisista pontikoista.

– Testaamme jatkuvasti uusia makuyhdistelmiä ja toisaalta kokeilemme pontikkaa myös klassisiin resepteihin omalla tyylillämme muun alkoholin sijaan. Esimerkiksi mansikka-suklaamoussejälkiruoassa on pontikalla maustettua vaahtoa. Pontikan vilja tuo vaahtoon aivan omanlaisensa vivahteen ja elävyyttä, kuvailee Räisänen.

Tisleen tiskin yllä komeilee pitkä pullorivi paikan päällä maustettuja pontikoita. Myös muita tisleitä sekä mukavainen valikoima pienpanimo-oluita löytyy juoma-arsenaalista.

Pontikan lisäksi keittiössä laitetaan lorautellen muitakin tisleitä. Parhaillaan listalta löytyy esimerkiksi ruisviskiliekitettyjä muikkuja.

Kauppahallin Nygrenin ja paikallisten kalastajien kanssa yhteistyötä tekevä keittiö hyödyntää reilusti kotimaista kalaa. Esimerkiksi talon Fish & Chips on tehty Pyhäjärvessä polskineesta hauesta. Muutenkin keittiö käyttää pohjoismaisia ja paikallisia raaka-aineita, vaikka makumaisemat muuten olisivat hyvinkin kaukaa. Vaikkapa Amerikan tai Aasian suunnalta.

Lista elää varsin taajaan tahtiin. Suurempia muutoksia tullaan tekemään 4-6 kertaa vuodessa. Kuitenkin jo nyt on nähtävissä, että tietyt annokset ovat niin suosittuja, että ne viipyilevät valikoimassa pitempään, elleivät vallan pysyvästi. Slidersit ovat sellaisia.

– Setissä on kolme pientä hampurilaista eri täytteillä, mutta kaikkia voi tilata yksittäinkin haluamansa määrän, vaikka suuremmankin seurueen kanssa jaettavaksi, kuvailee Räisänen ja vinkkaa valitsemaan mukaan vielä erilaisia pikkusyötäviä porukalla maisteltavaksi.

Tisleessä voi tilata monipuolisen valikoiman erikokoisia annoksia vaikka seurueen kesken jaettavaksi. Kuva: Sampo Pystynen

Myös Fish & Chips -annos on yksi selkeistä annossuosikeista.

– Se on todella tykätty annos, oikea vetonaula. Kun se on meillä vielä hauesta valmistettu, niin moni haluaa kokeilla nimenomaan sitä, kertoo ravintolapäällikkö Johanna Graykowski.

Fish & chips Tisleen tapaan sisältää hapanolutpaneroitua Pyhäjärven haukea, herne-tillipyreetä, salaattia, pikkelöityä kurkkua, sitruunaa ja savusärkimajoneesia. Annokset tilataan tiskiltä, mutta tarjoillaan pöytiin.

Juomapuolella Tisle tarjoilee nimensä mukaisesti erilaisia tisleitä, niitä hyödyntäen luotuja cocktaileja sekä esimerkiksi kesään sopivaista pontikkasangriaa. Myös pienpanimo-oluita ja maltaisia muutenkin, niin meiltä kuin muualtakin, on varsin mukava valikoima. Monia mieliä kutkuttavan pääroolin tuntuu oikeutetusti vievän kuitenkin pontikka.

– Tosi moni on kuullut, että meiltä saa pontikkaa ja tullut kiinnostuneena varta vasten maistelemaan. Pontikalla on vähän sellainen mystinen maine. Monet miettivät vieläkin, että onko se nyt ihan laillistakaan, Graykowski myhäilee.

Ravintolapäällikkö Johanna Graykowski kiidättää pontikkaisia cocktaileja pöytiin.

Pontikkaan voi tutustua aromilasista kahden tai neljän senttilitran annoksin maistellen. Tuntumaa voi ottaa myös erilaisten cocktailien muodossa.

– Voimme tehdä vaikka perinteisiä klassikkococktaileja valmistaen ne pontikasta. Esimerkiksi Old Fashioned -cocktailissa olemme vaihtaneet viskin tilalle pontikan, mikä toimii todella hyvin. Olin itsekin ihan yllättynyt!

Vaikka monella saattaa olla mielikuva pontikasta Suomi-kuusikon kätkössä salamyhkäisesti keiteltävästä viinaksesta, on pontikka kansanvälinen juoma.

– Yhdysvalloista tulee tämä Moonshine-kulttuuri, joka on kovasti rantautumassa meillekin. Olemme siinä laajoine pontikkavalikoiminemme erityisesti Tampereella ihan aallonharjalla, Graykowski toteaa tyytyväisenä.

Gastrobar Tisle, Tullikatu 6, 33100 Tampere

https://tisle.fi

Katso arviot ja varaa pöytä

 

Teksti ja kuvat: Lifestyle Media Oy
Usean annoksen kuva: Sampo Pystynen