Eppu Normaali lopettaa esiintymiset kesällä 2026. Sitä ennen manserockin legenda esiintyy Tampere-talossa kahdesti helmikuussa 2026 ja kesän aikana ainakin viisi kertaa ulkoilmakonserteissa. Suuresta kysynnästä johtuen Eppu Normaalin Ratinan konserttiin julkaistiin yksitellen kaksi lisäkonserttia, jotka kaikki yksitelle varattiin loppuun. Yhtye vihjasi kuitenkin keinon, millä keikalle vielä pääsee Tampereellakin. Yhtye esiintyykin yhtenä Tammerfest 2026 pääesiintyjistä. Lisäksi Eput konsertoivat Iskelmä Festivaaleilla Himoksessa.
Tapahtumaa päivitetty 8.12.2025.

Hurjaakin hurjempaa lipunmyyntiä kommentoi ensin yhtyeen rumpali Aku Syrjä.
– Kyllä tästä lippumenekkiuutisesta sen verran innostuimme, että reipastuimme lupaamaan vielä yhden keikan Ratinan stadionille. Uramme huipentuu siis tripla-Ratinaan! On todella hienoa, että mahdollisimman monella on nyt mahdollisuus jättää jäähyväiset meille – ja me heille. Luvassa on varmasti monella tavalla tunteikkaat illat. Lisäkonsertin lisäkonsertti toteutuu 6.8.2026. Tasan kymmenen vuotta sitten juhlimme nelikymppisiämme samassa paikassa Tampereen Ratinan stadionilla, Syrjä iloitsee.
Nämäkin jäähyväiskonsertit myytiin loppuun ja myös Tampereen hotellit pullistelevat täysinä.
Toisenkin lisäkonsertin ja koko kiertueen loppuunmyyntiä kommentoi myöhemmin yhtyeen keulakuva, Marti Syrjä.
– Olemme äimän käkenä. Emme odottaneet näin suurta menestystä. Olisimme halunneet, että kaikki saisivat lippunsa ja pääsisivät jättämään hyvästejä meille ja me heille. Onneksi tähän avautuu mahdollisuus vielä kesäfestivaaleilla, Syrjä pohtii.
Tampereen kesäfestarit eivät ole kuitenkaan vielä julkaisseet yhtyeen esiintymisiä, joten mielenkiintoisaa varmasti on, milloin esimerkiksi Tammerfest 2026 julkaisee ensimmäiset esiintyjänsä ensi kesälle. Eput esiintyivät siellä viime kesänä.
Tamperelaisen rock-ikonin Eppu Normaalin ilmoitus uransa päättävästä jättikiertueesta vuonna 2026 on herättänyt valtavan tunteiden vyöryn. Fanit kautta maan ovat täyttäneet sosiaalisen median kiitoksilla, muistoilla ja haikeilla viesteillä – monet pitävät bändiä oman elämänsä taustamusiikkina.
Lipunmyynti tapahtumaan KAIKKI HÄIPYY, ON VAIN NYT – AKUSTINEN KONSERTTI alkaa 28.10.2025 klo 09:00
LUE LISÄÄ: Eppu Normaali Tampere-talossa
Katso kaikki Ratinan konsertit 2026






