Tampereen Komediateatterissa nähdään romantillinen syyskaudella  musiikkikomedia Tampereenkiäliset uutiset ajalla 25.9.2024 – 31.12.2024. Siitä on kulunut 30 vuotta, kun rakastetut tamperelaishahmot Hönttä ja Toippari alkoivat lukea murreuutisiaan paikallisradiossa.

Tampereenkiäliset uutiset. Kuva: Harri Hinkka.
Tampereenkiäliset uutiset. Kuva: Harri Hinkka.

Uutisvirrassa ovat vuosien mittaan ahkerasti seilanneet myös mm. Olkkone, Räikköne ja Räikkösen äite.

Moni on saanut radioaaltojen välityksellä kuulla, mitä näille ikonisille hahmoille kuuluu, mutta kuinka moni on saanut sen itse nähdä? Millaisia ohjelmapoliittisia kähmintöjä on luvassa kun Assi Tikka saapuu Helsingistä sekoittamaan ohjelmakarttaa ja miten Räikkösen Valkeakoskella asuva eno liittyy tapaukseen? Mitä oikeasti tapahtuu Anttalaisen mökillä?

Romantillinen musiikkikomeria vie sinut suoraan Höntän, Toipparin ja Tampereenkiälisten uutisten maailmaan.

Tammerkoski kauniimpi kuin yksikään joki. Aina tierän sen, on Tampere mun koti.

– Legendaariset Hönttä ja Toippari nähdään nyt ensi kerran näyttämöllä! Näytelmän juonenkuljetuksessa uudistusvimma meinaa pyyhkäistä mukanaan jotakin, josta on vuosien varrella muodostunut osa kaupunkimme identiteettiä, ohjaaja Marika Vapaavuori kertoo.

– Tampereenkiälset uutiset näytelmässä on kysymys, tottakai komediasta. Juonenkäänteiden lisäksi sitä synnyttää rehevin kielikuvin kerrottu omintakeisen huumori. Kuin sivutuotteena syntyy pienoistutkielma siitä, mistä vahva kaupunki-identiteettimme muodostuu – kuten kaikissa pitkissä parisuhteissa – nykyhetken ja nostalgian suloisesta liitosta!

– Esityksessä tutkitaan lempeästi tamperelaista identiteettiä, jumittamista ja muutosvastaisuutta, jota tamperelaisessa dna:ssa taitaa olla jokaisella pisara – Räikkösen sanoin ”… ku mää en sillai välittäs uuristua”. Mutta kun Hönttä ja Toippari ystävineen ajautuvat selviämiskamppailuun on sittenkin toimittava!

Rooleissa: Ilkka A. Jokinen, Heikki Hela, Juulianna Mäkelä, Aku Sajakorpi ja Harri Järvinen

Ohjaus: Marika Vapaavuori

Kesto n. 1 h 45 min sis. väliajan

 Seuraavat esitykset

Tapahtumia ei löytynyt näillä hakuehdoilla

Tapahtumat > Teatteri ja tanssi


Tampereenkiäliset uutiset

  ke 25.9.
  18:00
  Hintaluokka: Peruslippu 39,50 € 
  Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka


TAMPEREEN KOMEDIATEATTERI TAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
 Lapintie 3
Tampere

 Hotellit läheisyydessä

Katso Tampereen Komediateatterin ohjelmisto

Show & dinner onnistuu Tampereen Komediateatterilla

Tampereen Komediateatteri täytti syksylllä 2021 kolmekymmentä vuotta. Levätkää rauhassa, komisario Palmu -näytelmä (ensi-ilta Päänäyttämöllä 15.9.2021) juhlistaa teatterisyksyä.

näyttelijä Esko Raipia ja käsikirjoittaja-ohjaaja Tapio Parkkinen perustivat Tampereen Komediateatterin syksyllä 1991. Komediateatteri kohosi nopeasti Tampereen kolmen suurimman ja tärkeimmän teatterin joukkoon ja lopulta valtionosuusteatteriksi. Muista tamperelaisista teattereista poiketen Tampereen Komediateatterissa näkee teatteria ympäri vuoden.

Vuosien saatossa teatteri on toiminut lukuisilla näyttämöillä. Juhlatalon alle kaivettu nykyinen Päänäyttämö otettiin käyttöön 15 vuotta sitten, syksyllä 2006 ja nykyisen kaltaiseksi laajennettu kesäteatteri vuonna 2012.

Komediateatteri ei ole kaihtanut haasteita. Suurin osa lähivuosien ensi-illoista on ollut kotimaisia, kiinnostavia kantaesityksiä, jotka hengittävät voimakkaasti tässä päivässä. Teatterinjohtajana on toiminut vuodesta 1998 Panu Raipia ja toimitusjohtajana vuodesta 2016 Teemu Ojala.

Kuin kirsikaksi kakun päälle teatterin juhlavuotta kunnioittamaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Esko Raipialle teatterineuvoksen arvonimen 18.6.2021.

Kotisivut: https://www.komediateatteri.fi/

Ravintolat läheisyydessä

Sisko ja sen Veli pub | 30 m.

 

Trattoria TammerinpuistoBistro Tammer | 240 m.

 

Muusa | 300 m.

 

Tampella | 230 m.

 

Hotellit läheisyydessä

Radisson Blu Grand Hotel Tammer | 260 m
1920-luvun tyyliä edustava hotelli 50 metrin päässä Koskipuistosta. Huonehintoihin sisältyy ilmainen pääsy saunaan sekä ilmainen langallinen internetyhteys.

MAINOS