Vilma Suuntala, C. Kuva: ELO-säätiö

Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija 2014 -semifinalistien nimet ovat nyt selvillä. Molempien kilpailujen 12 semifinalistia julkistettiin 6.2. ravintola Olossa. Kilpailu tähtää siihen, että Suomessa osataan tuottaa kansainvälisen tason mieleenpainuvia ravintolakokemuksia.

Vuoden Kokki -kilpailuja on järjestetty vuodesta 1995. Vuoden Tarjoilija -kilpailu taas järjestetään nyt toista kertaa. Se nostaa ansaitusti esiin hyvän asiakaskokemuksen saavuttamisen olennaisen osan: tarjoiluhenkilökunnan osaamisen ja sali- sekä keittiöhenkilökunnan hyvän yhteistyön. Tampereelta semifinaaliin lähtee Christina Suomisen ja Ilkka Isotalon ravintola C:ssä jo 2,5 vuotta työskennellyt Vilma Suuntala.

– Christinan kannustamana päätin lähteä kokeilemaan kisaamista. Vuoden Tarjoilija -tittelistä kilpaillaan vasta toista kertaa tänä vuonna, joten lähden mielenkiinnolla kokeilemaan miten käy. Tarkoituksena on kehittää omaa ammattitaitoa ja hankkia uusia kokemuksia. Olen myöskin ainoa osanottaja Tampereelta tänä vuonna. Harmi ettei muita osanottajia täältä päin saatu mukaan tällä kertaa, Vilma kertoo.

Semifinaali kisataan 19.3.2014

Semifinaalissa 19.3. tarjoilijoille arvotaan pari kokkikilpailijoista. Tarjoilijakisaajat tarjoilevat asiakkaille kokkipariensa valmistamia annoksia sekä niihin sopiviksi katsomiaan ruokajuomia.

– Haluamme Vuoden Tarjoilija -kilpailun avulla esitellä myös tarjoilijan työn monipuolisuutta ja vaativuutta. Tärkeitä asioita ovat ruoka- ja juomatietous, tyylikäs ja ystävällinen asiakaspalvelu sekä organisointitaidot ja tilannetaju, sanoo kilpailun johtaja Marja Hemmi.

Vuoden Tarjoilija 2014

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Kuva: ELO-säätiö


Vuoden Tarjoilija 2014 -semifinalistit

• Vilma Suuntala, Ravintola C, Tampere
• Tanja Pöyhönen, Pöllöwaari, Jyväskylä
• Kia-Lisa Vartiainen, Kummisetä, Kuopio
• Päivi Tikka, Woodpeckers, Tuusula
• Toni Yksjärvi, Gastrobar Emo, Helsinki
• Lauri Blomqvist, Ravintola Savoy, Helsinki
• Kata Shecter, Musta Lammas, Kuopio
• Vesa Mäkelä, Wanha Makasiini, Lappeenranta
• Tuulia Leskinen, Ravintola Olo, Helsinki
• Pekka Rantala, G.W. Sundmans, Helsinki
• Marjo Lindberg, Wanha Laamanni, Porvoo
• Laura Nissinen, Hotelli Torni, Helsinki