KotiArkistoidutAstorin kesä on järvikalaisa ja sensongin makuja seuraileva

Astorin kesä on järvikalaisa ja sensongin makuja seuraileva

Päivän kalana oli tällä kertaa paistettua nieriää kavereinaan varhaisperunoita, kevätsipulista voi-valkoviinikastiketta ja kauden kasviksia, kuten naattiporkkanoita.

Kesällä Ravintola Astorin keittiöfilosofia saa suvisävyn. À la carte -annoksia vähennetään hiukan ja niiden suhteen kokataan tiiviisti sesongin parhaiden saatavilla olevien raaka-aineiden mukaan. Siitä kielii esimerkiksi päivän kala -annos, jonka eväkäs vaihtelee pitkälti sen mukaan mitä järvestä nousee.

– Haluamme hyödyntää järvikalaa, jonka saatavuus luonnollisesti vaihtelee näin kesällä. Silloin otetaan tietenkin sitä mitä kalastajat saaliikseen saavat. Kala-annosta menee meillä kyllä todella paljon, ravintolapäällikkö Simo Järvenpää kuvailee.

Keittiössä on myös kalastavainen kokki, jonka kalansaaliista päästään nauttimaan jälleen syksyllä vesien viiletessä.

Ravintolan bistro-annostyylisen Brasserie-listan annosvalikoima säilyy entisellään, sillä kaupungin lomalaiset ja matkailijat haluavat syödä hyvin rennosti ja piipahtavat syömään esimerkiksi terassille usein aivan ex tempore. Klassikkoannosten, kuten Olutleivän lisäksi listalta löytyykin mm. erilaisia kesäisen raikkaita salaatteja, lohikeittoa, etanoita ja runsas tapaslautanen. Kunnon pihviä kaipaavalle löytyy Grillipihvi naudan ulkofileestä. Erityisesti lasten kanssa syömään suuntaavia houkuttaa varmasti myös Rotukarjaburger eli Black Angus -pihvinen hampurilainen.

– Meillä on ollut poro- ja hirviburgereitakin, mutta kyllä tämä niin sanottu perusburger Black Anguksen lihasta jauhetulla pihvillä mielestäni on vaan todella hyvä, Järvenpää toteaa tyytyväisenä.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Tapahtumia ei löytynyt näillä hakuehdoilla

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Konttori rakensi lasiseinäisen olutluolan – koko olutvalikoima nyt asiakkaiden silmien edessä

Olutravintola Konttori uudisti kylmiötilansa kerralla kansainväliselle tasolle. Lopputuloksena on...

Nanda Devi ei tingi aidoista mauista – Intialaisravintolan padat ovat porisseet yli 20 vuoden ajan

Näsilinnankadun 20-vuotias Nanda Devi kuuluu jo kaupungin klassikoihin. Perheomisteisella...

Sadeillan tekemistä Tampereen Tammelassa

Mitä tehdä Tampereen Tammelassa sadepäivänä? Tunnelmallisia ravintoloita, keikkoja, pienpanimomeininkiä...