Kurjen tilan Ira Hellstén ja Kajon Veli-Matti Lampinen (vas.) sekä Marko Simunaniemi kitkentäpuuhissa viljelmillä. Kajolaisten mukaan tarttui kasvisten ohella rikkaruohoina kasvavaa peltotaskuruohoa ja peltosavikkaa ruokahyötykäyttöön.

Ravintola Kajo ja vesilahtelainen Kurjen biodynaaminen tila ovat aloittaneet ystävyys- ja yhteistyötoiminnan tilan monipuoliset tuotteet ja ruokakulttuuri keskiössään. Jatkossa Kurjen tilalta tulee Kajon keittiöön raaka-aineita laajalla skaalalla niin asiakkaiden tuoreina nautittaviksi kuin säilöttyinäkin syödyksi.

– Meille on tärkeää se, että tuottajillamme on kasvot. Tunnemme kalastajamme ja lihan sekä kasvisten tuottajat. Kurki on kyllä nyt mittavin yhteistyökumppanimme. Emme ole osanneet aikaisemmin edes toivoa, että saisimme keskitettyä raaka-aineiden saannin näin lähelle ja samalla laajasti yhteen paikkaan. Biodynaaminen viljely on vieläpä varmasti se ekologisin tapa tuottaa raaka-aineita tällä hetkellä, ja se on myös se suunta, johon haluamme kulkea Kajon kanssa, Veli-Matti Lampinen summaa.

Kurjen ja Kajon yhteistyö on varmasti jokaisen ruokaa eettisesti ja suoraan keittäjän sielunmaisemasta valmistavan ravintolan unelma. Kajon keittiöön saadaan parhaita antimia täysin sesonginmukaisesti, mikä tarkoittaa raaka-aineiden entistä taajempitahtista vaihtuvuutta. Ensin saadaan kyssäkaalia, avomaankurkkua, salaatteja, sipulia…

– Tämä on meillekin vähän uusi maailma. Sesonki on lyhyempi, kuin mihin olemme aikaisemmin tottuneet. Jatkossa vaihtelemmekin esimerkiksi annosten lisukkeita taajemmin.

Suunnitteluvisiitillään Kurjen tilalle Kajon tiimi pääsi raaka-aineisiin käsiksi suoraan maasta nostaen ja samalla kasvimaalla kitkien. Hyötykäyttöön pääsivät myös rikkakasvit.

– He kiinnostuivat heti meidän rikkaruohoistamme, mitä pidimme valtavan hauskana. Vaikka tiesimme, että esimerkiksi jauhosavikkaa voi syödä, niin olimme yllättyneitä, että se olikin heille raaka-aineena iso juttu, viljelijä Ira Hellstén toteaa innostuneena.

Kajolaisten visiitti Kurjen tiluksille avarsi oitis Hellsténien horisonttia myös perinteisten viljelykasvien hyötykäytön osalta.

– Valkosipuleista täytyy joka tapauksessa poistaa kukat, jotka nyt lähtevätkin sitten ravintolakäyttöön!

Kurjen maatila on viljelijäpariskunta Ira ja Ari Hellsténin pitkään suunnittelema ja metsästämä unelma. Viljelyssä noin 33 hehtaaria biodynaamisesti hoidettuja peltoja ja luonnonlaitumia. Erinäisten kasvisten lisäksi myös kyytön- ja karitsanlihaa on tarjolla. Tilan kotieläiminä on alkuperäisrotuja, jotka soveltuvat mainiosti määrän sijaan laatua korostavaan biodynaamiseen tuotantoon. Myös Kajon kanssa toimitaan samassa hengessä.

– Yhteistyömme kulkee ystävyyden pohjalla eikä millään markkinameiningillä. Ajatus on, että jatkossa voisimme toimia CSA-mallin* mukaan. Meidän 7 vuottamme tällä tilalla ovat opettaneet, että pelkästään kasviksia myymällä emme kuitenkaan saa kasaan sellaista summaa, että siitä kaikki pellolla työskentelevät saisivat palkkansa, Ira Hellstén valottaa.

Kajo ja Kurki yhdistävätkin yhteistyössään monitasoisesti niin viljely- kuin ruokakulttuurinkin.

– Agriculture-sanassa on mielestäni valtavan paljon viisautta. Maanviljely on kulttuuria ja myös ravintolaruoka on kulttuuria. Haluamme paitsi hoitaa maata ja tehdä yhteistyötä luonnon kanssa, myös olla yhteistyössä ravintoloiden kanssa tuottaen ravintoa, jonka voimalla ihmiset voivat hyvin ja jaksavat tehdä tulevaisuuden tekoja, Hellstén pohtii lempeällä viisaudella.

Kurjen tilaan voi käydä tutustumassa esimerkiksi Kesätorin yhteydessä. Kahvion luomuherkkujen ohella itselleen voi ostaa sesonkien mukaan vaihtelevia biodynaamisia tuotteita juureksista yrtteihin. Myös tilan omien lampaiden villasta kehrättyä lankaa sekä lampaantaljoja löytyy.

Kurjen tilan Kesätori ja -kahvila avoinna heinäkuun alusta syyskuun loppuun 29.6.-28.9. lauantaisin klo 11-14.

KOTISIVUT

*Community Supported Agriculture

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Kajo soittaa hyvin yhteen keittiöstä saliin saakka. Ravintoloitsijat Veli-Matti ”Vellu” Lampinen (vas.), Marko Simunaniemi ja Panagiotis ”Panos” Lykoudis toimivat ideoita säkenöivänä tiiminä yhdessä koko muun henkilökunnan kanssa.

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Dabbal-ravintola, Tampere

[MUISTUTUS!] EATFinland Tampere 2023 -kirja kannattaa ottaa kainaloon kaupungin ravintolahelmiin tutustuessa

Saimme käsiimme vuoden 2023 EATFinland Tampere -kirjan, josta löytyy mainioita tamperelaisravintoloita tutustuttavaksi niin ruokaa rakastaville kaupungin asukkaille kuin Tampereen mauista innostuneille ulkopaikkakuntalaisillekin. Hyvin ja...

Kajon kesä on villi ja vihreä – ”Tulossa kovin kesämenu koskaan!”

Kajo on ravintola, jossa suomalaisen kesän maistaa ehkä kaikkein vahvimmin. Ravintola kun hyödyntää kosolti niin villiä vihreää kuin muitakin luonnonraaka-aineita. Kylmän kevään jälkeen...
Pizzaravintola Tampere - Puisto

Näissä ravintoloissa Tampereella ruoka valmistuu avotulella tai grillaten

Grillaamisen ja avotulella ruoan valmistamisen sesonki on etenkin kesällä, mutta raaka-aineet ovat aina tulilla näissä Tampereen huippuravintoloissa. Koska kaikkihan sen tietävät, että puuhiililä grillaamalla...