Tampereen Teatterin päänäyttämörakennuksen remontin myötä Afternoon Tea siirtyi Frenckellin puolelle. Tapahtuman suosio onkin jatkunut myös siellä.

Harva tulee ehkä ajatelleeksi, että teatterille voi suunnata herkuttelemaan muullakin kuin näyttämötaiteella ja sen yhteydessä väliaikakahvitteluilla. Tampereen Teatterin tyylikkäästi toteutetut Afternoon Tea -tapahtumat täyttyvät kuitenkin asiakkaista, joista valtaosa tulee teatterille ihan varta vasten teetarjoiluista nauttimaan. Kauempaakin.

Kolmikerroksiselle tarjoiluvadille on koottu vaihtuvainen valikoima suolaisia sekä makeita pikkusyötäviä, kuten esimerkiksi sormivoileipiä ja erilaisia cocktailpaloja, hillolla ja kermalla kukkuroitettavia skonsseja ja kauden leivonnaisia sekä makeisia.

– Meillä on vähän erilaisia tuotteita joka kerralla. Huomioimme tietenkin sesongit ja ideoimme uutta. Ihan alkuun valikoimassa oli enemmän makeita leivonnaisia, mutta painopistettä on siirretty asiakkaiden toiveesta hiukan enemmän suolaisten makujen suuntaan, kuvailee Tampereen Teatterin ravintolatoimenjohtaja Mira Harjumäki.

Ennakkotilauksesta tarjoilut ovat saatavilla myös vegaanisina ja gluteenittomina.

Herkkupalojen lisäksi tarjolla on tietenkin erilaisia maustettuja teelaatuja mustasta valkoiseen ja rooibokseen. Teekannun täytteeksi voi valita esimerkiksi makumaisemaltaan suklaisen Hercule Poirot’n tai samppanjaisen Femme Fatalen.

Myös kahvia on saatavilla, eikä sen tilaamista kannata kursailla. Harjumäki kertoo monien vannoutuneiden kahvikissojenkin kuitenkin yllättäen innostuneen teestä Afternoon Tean teevalikoimaa tutkailtuaan.

– Juuri eräs herra pyysi ensin kahvia, mutta kiinnostuikin sitten maistamaan Hercule Poirot -teetä. Kerroin, että hän saa myös kahvia, jos ei teestä pitäisikään, mutta hän olikin erittäin tyytyväinen valintaansa eikä kahvia enää kaivannut.

Tampereen Teatterilla on laadukkaan ruokatuotteen perinteet. Idea tyylikkäistä teetarjoiluista kyti ja kypsyi suunnittelutasolla pitkään.

– Afternoon Tea on alun perin Tampereen Teatterin myynti- ja markkinointipäällikkö Karoliina Lehtosen pitkäaikainen haave, jonka pääsimme lopulta viime keväänä toteuttamaan. Meillä oli päänäyttämön tiloissa 5 tai 6 tapahtumaa, jotka myytiin loppuun ihan nanosekunnissa, kertoo Harjumäki.

– Alun perin meillä oli ajatuksena, että tapahtuma palvelisi nimenomaan teatteriasiakkaita, mutta huomasimme nopeasti, että valtaosa vieraista tuleekin tänne varta vasten nauttimaan Afternoon Tean, eli vain pieni osa näistä vieraista on menossa teatterinäytöstä katsomaan.

– Olemme saaneet paljon positiivista palautetta. Sellaistakin, että tarjoilu on parempi kuin Lontoossa tai New Yorkissa, paljastaa Harjumäki hymyillen.

Kun Tampereen Teatterin remontti valmistuu, siirtyy myös Afternoon Tea jälleen päänäyttämön tiloihin.

Tampereen Teatterin Päänäyttämön lämpiössä

Tapahtumat > Ravintolat


Afternoon tea

  Katso Afternoon Tea -päivät Tampereen teatterin kotisivuilta
  Hintaluokka: 29€
  Tapahtuma verkossa

Tapahtumia ei löytynyt näillä hakuehdoilla

Afternoon Tea -varaukset

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Kohokohdat.fi

 

MAINOS