Scandic Lahti on uudistunut hotelli keskustassa lähellä parhaita ravintoloita. Uudistetuissa lämpimän sävyisissä hotellihuoneissa yhdistyvät mukavuus, tyylikkyys ja ekologisuus.

Uudet huoneet, ravintola ja aulatilat ovat valmiina toivottamaan vieraat tervetulleiksi aivan kaupungin ytimessä, kauppakeskus Trion yhteydessä. Huoneiden sisustuksessa on huomioitu kiertotalouden periaatteet ja ympäristösertifioinnit sekä kierrätysmateriaalien mahdollisimman monipuolinen hyödyntäminen. Vieraiden viihtyisyyttä parantaa huonekohtainen jäähdytys.
Katutason ravintola ja aulabaari tarjoavat iltaisin rennon mutkattoman kohtaamis- ja ruokailupaikan. Tunnelmallinen aulabaari ja loungealue sopivat hyvin myös coworking-työskentelyyn tai tapaamisiin. Ravintolan viihtyisällä parvella voi nauttia oman seurueen kanssa yhdessäolosta.
– Lahti on tärkeä kohde Scandicille isona talousalueena sekä ympärivuotisena urheilukeskittymänä. Myös monet kulttuuritapahtumat tuovat matkailijoita kaupunkiin. Olemme iloisia, että Scandic Lahti City uudistui vastaamaan asiakkaidemme odotuksia Pohjoismaiden suurimman hotelliketjun hotellina alueella, kertoo Scandic Lahti Cityn uusi hotellinjohtaja Joni Erinko.
Vastuullisuus on tärkeä osa Scandic-hotellien toimintaa ja hotellilla on Pohjoismaiden tiukin ympäristömerkki, Joutsenmerkki. Hotellille myönnettiin juuri avauksen alla myös Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -merkki, joka viestii erityisesti kansainvälisille matkailijoille kestävästä toiminnasta.
Hotellimatkalla valmiiseen pöytään
Hotellivierailun tärkeänä osana on Scandicin kiitelty aamiainen, jonka runsaasta tarjonnasta löytyy koko seurueen aamiaissuosikit aina perinteisistä herkuista lettukesteihin sekä uusiin kasvipohjaisiin tarjoiluihin. Illalla nautitaan ravintolan makupaloista.
Scandic-hotelli kotimaan roadtripin välietappina
Scandic-hotellit tarjoavat mukavan tukikohdan välietappina pitkällä ajomatkalla, jolloin hyvien yöunien ja aamiaisen jälkeen matka sujuu lopulliseen kohteeseen. Scandic Lahti on yksi suosituista pysähdyshotelleista, joista käsin voi tutustua vaikka Lahden luontokohteisiin.
Lue lisää Scandic Lahdesta tästä
Katso Lahden parhaat ravintolat tästä.
Lahden ravintolat top 10 – Opas Lahden parhaisiin ravintoloihin 2025




