Oletko sinä luonnonystävä? Asikkalan kunnassa sijaitsee kahdeksan kilometriä pitkä harju, joka kulkee Päijänteen poikki ja rajaa järven eteläisimmän osan eli Asikkalanselän muusta Päijänteestä.

Jääkauden vaikutuksena syntyi saaria, jotka nykyään on yhdistetty toisiinsa Karisalmen ja Käkisalmen silloilla sekä pengerryksillä.

Osa harjusta kuuluu Päijänteen kansallispuistoon. Se on valtakunnallisesti merkittävä lintujen kevät- ja syysmuuton tarkkailupaikka.

Alue sijaitsee noin 10 km Vääksystä Sysmään päin, ja sitä pitkin kulkee Vääksystä Sysmään johtava seututie 314. Pulkkilanharjun Karisalmessa pysähtyvät Lahden ja Jyväskylän väliset sisävesilaivat sekä Vääksyn, Kelventeen ja Padasjoen kirkonkylän väliset laivavuorot.

Pulkkilanharjulla sijaitsee myös kahvila-ravintola Reimari. Seututie 314 on tunnettu kauniina maisemareittinä. Pulkkilanharjulla on myös luontopolku, joka lähtee Karisalmen sillan kupeessa olevalta levähdysalueelta. Käkisalmen silta remontoitiin vuosina 2014–2015, mitä ennen se oli kevytrakenteinen ja huonokuntoinen. Remontin jälkeen se on leveämpi ja kantavampi.

Lähde: Wikipedia


Karisalmen silta Pulkkilanharjulla löytyy vain 40 minuutin ja 40 kilometrin päästä Lahdesta kohti Sysmän keskustaa. Jyväskylään kulkiessa reitti on samalla kaunis maisemareitti järvi-Suomen sisäsaaristomaisemissa, Päijänteen rantoja ja saloja pitkin.