Porvoon parhaat ravintolat on vaivatonta ja hauskaa maistella erityisesti loppukesästä, jolloin järjestetään kaupungin ravintoloihin perinpohjin tutustuttava Smaku-ravintolafestivaali.
Pienestä koostaan huolimatt rannikkokaupunki on Suomen merkittävimpiä ravintolakaupunkeja. Tästä kertoo kiistattomasti mm. äskettäin ansaittu Michelin-tähti sekä kaupungin näkyvyys vuodesta toiseen Suomen 50 Parasta Ravintolaa -listauksessa. Porvoon ravintolatarjonta on pääkaupunkiseudun läheisyyden ansiosta suorastaan hersyvä ja hyviä ravintoloita paljon. Illallisravintoloita Porvoossa on varmasti asukaslukuun suhteutettuna eniten Suomessa.
Kävimme ennakkoon tutustumassa Michelin-tähtiluokan ravintolakaupungissa viime kesänä 2023 tapahtuman tarjontaan ja valikoimme tähän juttuun eri tyyppisiä ravintoloita, joista saa hyvää ruokaa mukavassa tunnelmassa. Kesän Smaku-tapahtuma pidetään jälleen elokuun lopulla.
Koska Smakuilu on ruokaravintoloihin erikoistunut festivaali lisäsimme joukkoon myös laadukkaita olutravintoloita sekä viinibaareja cocktaileineen.
Numeroinnista huolimatta ravintoloita ei ole laitettu erityiseen järjestykseen keskenään. Ehdotathan, jos listauksesta puuttuu joku erityisen hyvä ravintola Porvoossa?
SELAA PORVOON PARHAAT RAVINTOLAT
Muista pöytävaraus!
ILLALLISRAVINTOLAT
Parhaat illallisravintolat & fine dining X 3
Onko ravintolassa käyminen kohokohtasi Porvoon lähilomallasi? Kiinnostaako yllätyksellisyys ja loppuun hiottu palvelu? Näissä Porvoon illallisravintoloissa fine dining -elämys syntyy lautaselle luovuuden ja ammattitaitoisen käsityön ja huippuraaka-aineiden kautta. Näissä ravintoloisa on mahdollisuus herkutella pitkän kaavan kautta maistelumenuja.
Aivan Porvoon keskustan liepeillä kukkulalla toimii kaupungin kulinaristinen ylpeys, Michelin-tähden vuoden 2023 saanut Ravintola VÅR. Tyylikäs VÅR, toimii Porvoossa idyllisessä puutalossa entiseen suklaatehtaaseen kunnostetuissa tiloissa. Keittiömestarin läheinen suhde maanviljelijöihin, kalastajiin, metsästäjiin ja tuottajiin näkyy kauniisti valmistetuissa ruokalajeissa. Ravintolalla on myös sisarravintola, Aatos Cafén taustajoukoista löytyy myös VÅRin ravintoloitsija Niko Lehto.
VARAA PÖYTÄ: TableOnline
Upeat raaka-aineet ovat lautasilla myös Ravintola Sicapellessä, joka on yksi Porvoon maineikkaimmista ravintoloista. Sen risottoannos valittiin Porvoon Makuaarteeksi vuonna 2018. Johanna ja Riku Stenrosin ohjastaman SicaPellen makujen laatu on saanut tunnustusta muun muassa 50 parasta ravintolaa -listauksessa ja arvostetun Kauppalehti Option parhaiden ravintoloiden joukossa.
RAVINTOLAN KOTISIVUT: sicapelle.fi
VARAA PÖYTÄ: DinnerBooking.com
LUE MYÖS HOTELLI ONNI
3Haikon kartano
Haikossa pääsee laadukkaan kartanoaamiaisenmakuun ja illallismenujen valikoimassa näkyvät vanhat klassikot sekä paikalliset raaka-aineet. Kattauksissa huokuu vanhan kartanon tunnelma.
Kartano & Kylpylähotelli Haikko siirtyi osaksi Lapland Hotelsin hotellikokonaisuutta marraskuussa 2023. Haikon kartano uudistui uuden omistajan toimesta, ja uudistuneen ruokatuotteen lisäksi muun muassa vanhat pöytähopeat otettiin takaisin käyttöön.
– Alusta asti oli selvää, että Haikon vahvaa historiaa ja perinteitä kunnioitetaan. Lähdimme miettimään, mikä kartanoympäristöön sopii ja nostamaan vanhoja klassikoita Haikon tähdiksi moderneja ruoanlaiton tekniikoita hyödyntäen. Tämä vaati, että poistuimme mukavuusalueeltamme, emmekä lähteneet tuomaan pohjoisen raaka-aineita osaksi Haikkoa, taustoittaa keittiöpäällikkö Tero Mäntykangas.
– Sain käyttööni neljä mappia kartanon vanhoja reseptejä. Uudistettu ruokakonsepti pohjautuu siihen, mitä kartanossa on nautittu menneillä vuosikymmenillä. Haikon ruoassa näkyy vahva paikallisuus – muun muassa tuore kala, äyriäiset ja riista. Uudistetun kartanoaamiaisen runsas kattaus pitää sisällään esimerkiksi voileipäkakkua, peurapateeta ja rapuskagenia. Kartanoravintolassa nautitaan Haikon menusta sekä á la carte -listasta, josta löytyy esimerkiksi Wellingtonia, kuhaa, ylellistä kaviaaria ja hummeria, jatkaa Mäntykangas.
VARAA PÖYTÄ: DinnerBooking
Bistro Sinne Porvoo on kaupungin pioneereja huolella lähituottajien raaka-aineista valmistetun ruoan saralla ja se on yksi Suomen ensimmäisistä Joutsenmerkityistä ravintoloista. Illallisen lisäksi ravintolassa on erittäin suosittu sunnuntaibrunssi. Välittömän palvelun omaava Bistro sijaitsee taidetehtaan tiloissa, jossa aterioinnin yhteydessä pääsee mm. tutustumaan taidekokoelmiin ja osallistumaan tapahtumiin. Nimensäkin mukaan Sinne on bistro, mutta se on myös kaupungin ensimmäisiä moderneja huippuravintoloita.
VARAA PÖYTÄ: TableOnline
Lisää hyviä illallisravintoloita Porvoossa
RUOKARAVINTOLAT
Porvoon parhaita ruokaravintoloita X 3
Ruokaravintoloita ovat edellä mainittujen ravintoloiden lisäksi perinteisemmät ravintolat, joiden valikoimiin kuuluvat kiinteästi pihvit ja muut suomalaisten suosimat klassikkoannokset. Porvoon ruokaravintoloiden lautaselta löytyy klassisia maalaiskeittiöiden herkkuja laadukkaista raaka-aineista. Porvoolaisten suosima pihvipaikka on Rafael’s Steakhouse.
5Meet District
Meat District paloi muutama vuosi sitten lähes poroiksi, mutta avasi jälleen kesäksi 2024 täysin uudistuneena, nimeään myöten. Uusi ravintola Meet District jatkaa Meat Districtin perinteitä, korostaen paikallisia raaka-aineita ja korkeaa laatua. Uudistuksissa on panostettu raikkaampaan sisustukseen ja vastuulliseen lihankäyttöön, säilyttäen kuitenkin ravintolan välitön tunnelma. Ravintolan johtoon siirtyivät porvoolaiset Tom Immonen ja Maiju Pasto, joiden taustalta löytyvät monet helsingin huippuravintolat. Ravintolassa tarjottava dry aged -liha on hyvä esimerkki raaka-aineiden käyttämisestä, kuten myös aktiivinen sesonkien seuraaminen. Viinit ovat omatuontia Italiasta. Uusikin ravintola seurailee hyvin alkuperäisen ravintolan perusfilosofiaa ja itsetekemisen kunnioittamista.
LUE LISÄÄ
Matkailu Porvoo: Ravintola Meat District on Wirgentiuksen ja Stenrosin luomuliharavintola
Porvoon pikku Italiassa napolilainen pizza paistuu avotulella italialaisessa kiviuunissa. Pizzojen lisäksi a la carte -listalta löytyvät myös maukkaat antipastit sekä perinteiset pastat ja risotot. Nonna Sophia on tyylikäs, mutta kuitenkin rento ruokaravintola, joka sopii moneen makuun.
Italialaisen trattorian tyyliin Nonna Sophia tarjoilee herkullista italialaista ruokaa aivan vanhan kaupungin tuntumassa. Usein vaihtuva ruokalista tarjoaa makuelämyksiä eri Italian maakunnista. Ravintolassa käytetään huolella valittuja italialaisia ruokatuotteita, kuten pastaa Calabriasta ja oliiviöljyä Pugliasta. Kahvi tulee pohjois-italialaiselta paahtimolta.
Viinivalikoima koostuu itse maahantuodusta valikoimasta eri maakuntien viinejä, korostaen Italian perinteisiä rypälelajikkeita.
Ravintolan katettu terassi tarjoaa viihtyisän paikan nauttia italialaisista ruoista ja juomista, ja se on sopiva paikka rentoutumiseen yksin tai ystävien seurassa lounaasta illalliseen.
RAVINTOLAN KOTISIVUT: trattorianonnasophia.fi
VARAA PÖYTÄ: Quandoo.fi
Salt sijaitsee Porvoon vanhan kaupungin sydämessä ylärinteessä, aivan Porvoon tuomiokirkon vieressä. Saltin kasvispainotteinen menu korostaa satokauden parhaita tuotteita ja suosii lähellä tuotettuja raaka-aineita, mukaan lukien kotimaiset marjat ja itse poimitut suppilovahverot. Ravintolan menu panostaa laadukkaisiin raaka-aineisiin ja annoksiin. Ravintola valmistaa yksinkertaista ja konstailematonta ruokaa ja Saltin suosittu lounas katetaan buffet-pöytään. Ravintolan sisäpihalla on yksi kaupungin viihtyisimmistä terasseista.
Esimerkkejä ravintolan käyttämistä lähituottajista ja heidän tuotteitaan: Ahvenkosken kalasavustamoa ja Askolan Heikki Linnan yrttejä ja kasveja*. (Päivitetty 15.2.2024*)
RAVINTOLAN KOTISIVUT: restaurantsalt.fi
VARAA PÖYTÄ: TableOnline
Ravintola Fryysarinranta on rento kesäravintola, joka sijaitsee Porvoon idyllisessä vanhassa kaupungissa historiallisissa ranta-aitoissa Porvoojoen äärellä. Ravintola on tunnettu etana-annoksistaaan. Lisäksi tarjolla on muita à la carte -herkkuja ja yhtenä vaihtoehtona suositun saaristolaispöydän antimet. Ravintola on avoinna kesäkaudella joka päivä ja sillä on hyvät jokirantamaisemat, viihtyisä sisäpihaterassi.
RAVINTOLAN KOTISIVUT: fryysarinranta.fi
VARAA PÖYTÄ: TableOnline
Porvoojoen äärellä Ranta-aitta -kesäravintolan vanhoissa aitoissa ja ruokafilosofia pyörii aasialaisen nikkei-ruuan ympärillä käyttäen suomalaisille tuttuja raaka-aineita.
Ruokalista on monipuolinen ja sopii eri makuihin ja ruokavalioihin, tarjoten vaihtoehtoja niin lihan, kalan kuin tuoreiden kausikasvisten ystäville. Ravintola yhdistää uusia ruokaideoita historiallisten aittarakennusten tunnelmaan.
VARAA PÖYTÄ: TableOnline
Bistro Gustaf on Porvoon keskustassa sijaitseva ranskalaisen keittiön innoittama ravintola vanhassa apteekin historiallisessa kiinteistössä aivan vanhankaupungin tuntumassa. Ravintola on melkein aina avoinna ja kesällä sillä on käytössään katettu terassi.
Ruokafilosofia pohjautuu klassiseen ranskalaiseen maalaiskeittiöön, joka yhdistää perinteitä ja modernia otetta. Sesongin mukaan vaihtuva ruokalista tarjoaa runsaita annoksia, ja suosituiksi ovat nousseet sinisimpukat ja tartar-pihvi.
Bistro Gustafilla on vahva historiallinen tunnelma, ja se on saanut inspiraationsa 1920-luvun ranskalaisten kortteliravintoloiden estetiikasta. Ravintolassa painotetaan mutkattomuutta ja avoimia aukioloaikoja, mikä houkuttelee asiakkaita nauttimaan ruoastaan ja tunnelmastaan pidempään. Ravintolan omistajat ovat kokeneita alan ammattilaisia ja ovat tuoneet oman twistinsä ranskalaiseen ruokaan ja tunnelmaan. Porvoo tarjoaa monipuolisen ravintolakulttuurin, ja Bistro Gustaf on osa kaupungin ravintolavalikoimaa yksityisten yrittäjien toimesta.
RAVINTOLAN KOTISIVUT: bistrogustaf.fi
VARAA PÖYTÄ: Quandoo.fi
Porvoon torin äärellä rauhallisessa puistoympäristössä sijaitseva Rafael’s Steakhouse on paikallinen perheyrityksenä toimiva ravintola jo vuodesta 2009. Ravintolaan kannattaa varata pöytä etukäteen sillä se on viikonloppuisin usein melko täyteen varattu.
VARAA PÖYTÄ: Quandoo.fi
12Ravintola Seireeni
VARAA PÖYTÄ: Quandoo.fi
13Ravintola El Patio
VARAA PÖYTÄ: Quandoo.fi
14Ravintola Runo Kitchen
VARAA PÖYTÄ: Quandoo.fi
15Ravintola Trattoria Il Duetto
VARAA PÖYTÄ: Quandoo.fi
16Taste Lunch & Catering
VARAA PÖYTÄ: Quandoo.fi
17Taste Day & Night
VARAA PÖYTÄ: TableOnline
18Zum Beispiel
VARAA PÖYTÄ: TableOnline
PIKARUOKAA
Parasta katuruokaa ja grilliruokaa Porvoossa
Helposti lähestyttävää herkkua nopeasti ja edullisesti – eikä aina tarvitse syödä terveelisesti. Porvoo on täynnä rentoja illallisravintoloita, joten parhaan burgerin voit tokii saada näiden lisäksi useasta illallisravintolasta.
19Taste
Porvoon street food -keittiö taikoo tacoja ja sandwicheja. Chilliä katuruokaa Tasten twistillä ovat myös burritot sekä erilaiset salaatit.
20City Burger, Porvoo
Foodora on koosti 2024 keväällä listan Suomen suosituimmista grilliravintoloista eri puolilta maata. Lista toki rajoittuu tilauspalvelussa oleviin ravintoloiden. City Buger Porvoon keskustassa lähellä Kaupunginpuistoa on suosittu pikaruokapaikka paikallisten keskuudessa. Läheisyydestä löytyy myös Smiley’s Döner, josta saa myös pizzoja.
KAHVILAT
Porvoon parhaat kahvilat
Näissä kahviloissa suosittelemme poikkeamaan Porvoon vierailulla.
MUKANA SMAKUSSA
SMAKU PORVOO- ANNOKSET 2024
Café Aatoksessa, kuulimme Michelin-kokki Niko Lehdolta, mikä toi Michelin-tähden porvoolaiseen VÅRiin. Lehto on itsekin mukana ravintolan omistajakunnassa.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
HYVÄ TIETÄÄ
Suomen Matkailualan liitto valitsi Vanhan Porvoon vuoden 2024 kotimaiseksi vierailukohteeksi.
– Vanha Porvoo ranta-aittoineen on yksi Suomen kuvatuimmista kansallismaisemista ja matkailijoiden kestosuosikki. Tunnelmallisia hetkiä koetaan siellä ympäri vuoden, ja sen värikkäitä puutaloja sekä kapeita kujia tullaan katsomaan eri puolilta maailmaa – eikä ihme, sillä Vanha Porvoo on ainutlaatuinen, palkinnon perusteluissa todetaan.
22Porvoon vanhakaupunki
Porvoon vanhakaupunki on yksi Suomen parhaiten säilyneistä historiallisista kaupungeista ja on monen mielestä aivan samassa luokassa kuin Vanha Rauma, joka on UNESCO:n maailmanperintökohde Suomessa.
- Muita nähtävyyksiä Porvoon lähellä
- Yllättävää: Porvoon vanhaakaupunkia täydentää myös muinainen linnoitus aivan alueen läheisyydessä










