Kun asiakkaat kohdataan kuten omaan kotiin tulevat vieraat, kaikilla on hyvä fiilis, uskoo ravintoloitsija Kati Häkkinen.

Ravintola Roux ei etsi pikavoittoja, vaan haluaa ansaita oman paikkansa pitkäjänteisellä työllä – laadulla, joka jää mieleen.

Ravintoloitsija Kati Häkkinen on tyytyväinen siihen, että myös pääkaupunkiseutulaiset ovat löytäneet Lahdessa sijaitsevan Rouxin. – Olemme täällä pikkasen maalla, mutta suuri osa asiakkaistamme tulee Lahden ulkopuolelta.

Häkkisen puheessa toistuvat sanat luotettavuus ja laatu. Niillä Roux haluaa varmistaa, että Lahteen tullaan jatkossakin ihan vain Rouxin takia.

Onnistuneiden makuelämysten tarjoamisesta kertovat Rouxin saamat palkinnot. Häkkinen kuitenkin toivoo, etteivät asiakkaat miettisi vain ravintolan saamia tunnustuksia, vaan tulisivat kokeilemaan itse, sillä Rouxista löytyy aina uutta.

Listalta löytyvät myös tutut suosikit. Niiden poistuminen olisi Häkkisen mukaan ”katastrofi”. Sellainen on muutamaan kertaan melkein koettu. – Otimme suklaatrilogian pois listalta, mutta tilasimme silti sen raaka-aineita ja valmistimme annosta aina pyydettäessä. Suosikkijälkiruoka oli siis hetken pois listalta, mutta ei koskaan poistunut valikoimasta.

Häkkinen ja hänen keittiömestarina toimiva miehensä ovat asuneet pitkään Lapissa. Se näkyy Rouxin listalla. – Uskon, että pororuokien jättäminen pois listalta onnistuisi yhtä huonosti kuin suklaatrilogian, hymyilee Häkkinen.

Roux ei jätä asiakaspalvelua sivuosaan. Häkkinen haluaa varmistaa, että jokainen työntekijä on valmis kohtaamaan asiakkaat kuten omaan kotiinsa tulevat vieraat.

Laadukas ruoka ja hyvä palvelu, mutta ei unohdeta viinejä. Häkkinen kertoo lukeneensa jostain, ettei ruoan ja viinin yhteensopiminen olisi enää tärkeää. – Me mennään klassisella tyylillä. Mielestäni viinin tulee täydentää makunautintoa.

Teksti Tiina Örn