Suomussalmella Kuusamon läheisyydessä sijaitseva Hossan kansallispuisto ja Julma-Ölkyn jylhät, jääkauden muovaamat maisemat ovat tehneet alueesta nopeasti yhden Suomen himotuimmista luontokohteista. Onhan läheisyydessä myös Oulangan kansallispuisto ja sen upea Kitkajoki.

Suomen kanjonijärvistä ja rotkoista kirkasvetinen ja pystysuoraisten kallioseinämien kehystämä uoma on yksi näyttävimmistä kohokohdista ja on muinaisen maanjäristyksen tai maanrepeämän synnyttämä. Kanjonit ovat usein myös virtaavan veden kaivertamia, kuten läheisyydessä virtava Kitkajoen laakso.

Hossan retkeilyalue on Vuoden Retkikohde 2011

Hossan retkeilyalueen vesillä on kymmeniä kilometrejä reittejä. Järvet ovat kapeita ja melontareitit halkovat retkeilyalueen vihreitä mäntykangasmaastoja. Reittien varsilla on runsaasti huollettuja taukopaikkoja ja yöpyminen järjestyy mukavasti esimerkiksi vuokratuvissa tai teltassa.

– Hossa on monipuolinen vesiretkeilykohde. Täällä voi tehdä pieniä, muutaman tunnin retkiä tai voi lähteä melomaan useammaksi päiväksi ja yöpyä matkan varrella. Hossa on myös aloittelevalle melojalle sopiva kohde. Myös kalastus on Hossan kävijöille ykkösasioita.  Kirkkaat vedet ja upeat mäntyharjut ovat Hossan valtti. Nämä ovat yksinkertaisia, mutta äärettömän arvokkaita asioita, kuvailee puistonjohtaja Kerttu Härkönen Metsähallituksesta.

Hossan retkeilyalue perustettiin vuonna 1979 ja siitä lähtien sitä on kehitetty monipuoliseksi luontokohteeksi. Hossan kylältä löytyy retkeilijälle erilaisia palveluita niin majoituksen, ruokailun kuin aktiviteettienkin osalta.

– Hossan valtti on mielestäni tämä kokonaisuus. Aluetta on kehitetty 30 vuotta, ja se näkyy mm. palveluissa.  Hossa on eräänlainen hiljainen helmi, sillä monet kävijät yllättyvät ensimmäistä kertaa tänne tullessaan, että täällä on tällainen upea alue, Härkönen kertoo.

Yleisö sai äänestää ammattilaisraadin valitsemien kymmenen finalistin joukosta suosikkiaan. Voittaja valittiin nettiäänestyksellä, jossa annettiin kaikkiaan yli 3300 ääntä. Hossa keräsi lähes neljänneksen annetuista äänistä.

Suomen Luonnonsuojeluliitto on ollut huolissaan alueen kohtelusta

Hossan kansallispuistoa perustettaessa vakuutettiin, että ulos jäävät arvokkaat alueet turvataan kaavoituksen keinoin. Jo nyt lupaukset ovat unohtuneet, Luonnonsuojeluliitto harmittelee.

Suomen Luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri ja Ylä-Kainuun Luonto ry. jättivät mm. Hossaa koskevasta kaavasta lausunnon.

”Hossan maisemallisesti ja luonnonsuojelullisesti arvokkailta rantametsiltä melontareittien ja retkeilyreittien varrelta ollaan kaavassa poistamassa suoja. Useissa rantojensuojeluohjelman kohteissa suunnitellaan merkittävää lisärakentamista.”

Myös varsinaiseen kansallispuistoon kuulumattomien reuna-alueiden luontoarvot pitää säilyttää.

– Kansallispuisto on meille tärkeä ja rakas. Haluamme, että sen luontoarvoja ja matkailuarvoja ei pilata esimerkiksi tekemällä hakkuita aivan kansallispuiston rajalla tai kaavoittamalla liian tiuhaan. Totesimme jo valmisteluvaiheessa, että jos kansallispuistosta pois jääneiden alueiden tulevaisuus halutaan ratkaista kaavoituksella, tämä olisi ollut syytä varmistaa ennen kuin arvokkaat alueet rajataan ulos puistosta. Näin ei tehty ja nyt kaavoituksessa ollaan menossa auttamattomasti pieleen, huomauttaa Luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Paloma Hannonen.

Julma-Ölkky hanging bridge