Pitkän tauon jälkeen Suomen kautta aikain kansainvälisin ja kovimmin työskentelevä blues & roots-bändi Wentus Blues Band palaa takaisin kiertue-elämään. Tänä vuonna Wentus juhlistaa 30-vuotista uraansa julkaisemalla uuden albumin ”Lucky Strike Mama”.

Kokkolassa jo v.1986 perustettu Wentus Blues Band on vakiintunut käsite Suomen blues & roots-taivaalla. Bändit mittavat kiertueet Euroopassa ovat vakiinnuttaneet sen aseman luotettavana keikkajyränä. Yhtye tunnetaan myös varmaotteisena vierailevien bluesartistien säestäjänä. Myös levyillään Wentus on tehnyt hienoa yhteistyötä bluesmaailman kärkinimien kanssa. Upeat esimerkit ovat ”Family album” ja ”Family Meeting”, josta on tehty myös elokuvana ja DVD:nä julkaistu hieno dokumentti yhtyeen 20-vuotisjuhlakonsertista.

Wentus Blues Band on kulkenut 30 vuodessa pitkän tien ja toteuttanut kokkolalaisten nuorukaisten elämän unelman. Yli kaksituhatta keikkaa liki 20 eri maassa, lukuisat TV-esiintymiset ja levyt ovat tulos todella pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta työstä sekä tietysti pohjanmaalaisesta periksiantamattomuudesta.

”These guys play the kind of Rhythm & Blues that would make America proud!

Juho Kinaret – laulu
Niko Riippa – kitarat
Pekka Gröhn – kosketinsoittimet
Robban Hagnäs – basso
Daniel Hjerppe – rummut