Thirty Seconds To Mars

    Liput: TICKETMASTER.FI

    Thirty Seconds To Mars Helsingin jäähallin keikat ja konsertit

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


    ti 1.10. Aika: 19:00
    | | iCal

    Jared Leton luotsaama Thirty Seconds To Mars konsertoi Helsingin jäähallissa tiistaina 1.10.2024 osana tulevaa Seasons -maailmankiertuettaan. Kiertueen konserteissa yhtye on luvannut soittaa sekä uuden albuminsa biisejä että hittejä koko yhtyeen uran varrelta.

    Konsertin liput myynnissä perjantaina 26.4. alkaen
    Liput: TICKETMASTER.FI

    Suomessakin suurta suosiota nauttivan Thirty Seconds To Marsin toukokuussa Euroopasta käynnistyvä Seasons on yhtyeen ensimmäinen maailmankiertue viiteen vuoteen. Kattava kiertue vierailee Euroopan lisäksi Latinalaisessa Amerikassa, Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Kiertueen konserteissa yhtye on luvannut soittaa sekä uusia biisejä viime syksynä julkaistulta It’s The End Of The World But It’s A Beautiful Day -albumiltaan että hittejä yhtyeen koko kaksikymmentävuotisen uran varrelta.

    – Tämä kiertue on suunnattu kaikille faneillemme riippumatta siitä ovatko he löytäneet meidät 2000-luvun alussa, rock- tai emo-piireistä tai TikTokista aivan viime aikoina. Varmistamme, että biisilistalta löytyy sekä kaikkien eri aikakausien Thirty Seconds To Mars -hitit että harvemmin soitettuja klassikoita, yhtye kertoo.

    Useita platinaa myyneitä albumeita julkaissut Thirty Seconds To Mars koostuu veljeksistä Jared ja Shannon Letosta. Yhtyeen viimeisin albumi, It’s The End Of The World But It’s A Beautiful Day, julkaistiin viime vuoden syyskuussa. Uuden aikakauden yhtyeen historiassa avannut levy tutkii inhimillisen elon synkempien puolien lisäksi myös toivoa, muistuttaen siitä että myös mahdottomalta vaikuttavien esteiden edessä maailmassa on myös kauneutta. Albumin pääsingle Stuck debytoi virallisen Alternative radiolistan sijalla 1 ja saavutti Top 10 -sijan Italiassa. Saksassa biisi kipusi radioiden kolmanneksi soitetuimmaksi kappaleeksi.

    Suomessa Thirty Seconds To Mars nähtiin viimeksi kesällä 2019. Katso tulevan kiertueen kaikki päivämäärät ja paikat täältä.

    KEIKKA:
    Thirty Seconds To Mars
    Seasons World Tour 2024
    1.10.2024 Jäähalli, Helsinki
    Ikäraja: Sallittu
    Ovet: klo 19

    LIPUT:
    Myyntiin pe 22.4. klo 10 Ticketmasterissa
    Palvelumaksuineen: alk. 89,50 € / 69 € / 65,50 € / 59,50 € / 49,50 €


    Tapahtumat Festivaalit


    Thirty Seconds To Mars
    ti 1.10.
    19:00
    Hintaluokka: Peruslippu alk. 49,50 € Ticketmaster.fi

    Tapahtumapaikka



     
    Hotellit läheisyydessä

    KOHOKOHTIA

    la 23.5.20:00 Storyvillen DiscolauantaiStoryville Music Club & Terrace
    ma 25.5.19:00 Hilland mondays -livecountryklubiJuttutupa [KEIKAT]
    ma 25.5.19:00 Tori AmosVeikkaus Arena
    ti 26.5.00:00 Roots TuesdayStoryville Music Club & Terrace
    ke 27.5. Massive AttackVeikkaus Arena
    ke 27.5.19:00 The Fifth FloorJuttutupa [KEIKAT]
    to 28.5.17:00 Afterwork Jazz: Manala Afterwork trioManala
    to 28.5.19:00 Biisibunkkeri-klubi feat. Eeppi UrsinJuttutupa [KEIKAT]
    to 28.5.20:00 Juho "Kihara" Pitkänen JamStoryville Music Club & Terrace
    pe 29.5.19:00 ÄyräsJuttutupa [KEIKAT]
    la 30.5.19:00 Flatbroke TrioJuttutupa [KEIKAT]
    la 30.5.20:00 Storyvillen DiscolauantaiStoryville Music Club & Terrace
    su 31.5. Allas Live 2026: Natalie Imbruglia (UK)Allas Sea Pool
    ma 1.6. Allas Live 2026: Garbage (USA)Allas Sea Pool
    ma 1.6.19:00 Hilland mondays -livecountryklubiJuttutupa [KEIKAT]
    ti 2.6.19:00 Favelan tiistaijazzit: Maija Kauhanen, kantele, lyömäsoittimet ja laulu; Mikko Innanen, saksofonitBar Favela
    ke 3.6. Allas Live 2026: The Cardigans (SWE)Allas Sea Pool
    to 4.6.17:00 Afterwork Jazz: Manala Afterwork trioManala
    la 6.6. Allas Live 2026: MirellaAllas Sea Pool
    la 6.6. André RieuVeikkaus Arena
    1 2 3 4 5 6





    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    FESTIVAALIT TAMPERE | FESTIVAALIT HELSINKI
    Festivaalit ja isoja tapahtumia, kansainvälisiä artisteja sekä kovia suomalaisia nimiä. Kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.