[TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU
Suvi Teräsniskan joulukonsertti Helsingissä pidetään tänä vuonna maanantaina 11.12.2023.
Taitavana laulajana ja koskettavana tulkitsijana tutuksi tullut Suvi Teräsniska lähtee perinteiselle ja toivotulle joulukonserttikiertueelle. Mittava Joulun henki -kiertue kattaa yli 20 paikkakuntaa ympäri Suomen.
Upea Suvi Teräsniska on julkaissut urallaan yhteensä yksitoista albumia. Hänen tuorein levynsä, joulutrilogian kolmas osa Tämä maailma tarvitsee joulun, ilmestyi marraskuussa 2021. Suvi Teräsniskan albumeita on myyty yhteensä puoli miljoonaa kappaletta ja lähes jokainen niistä on ylittänyt platinarajan. Yleisön rakastama Suvi on palkittu muun muassa Emma-gaalassa Vuoden iskelmäalbumista 2017, Iskelmä-Finlandialla 2016 sekä Kullervo Linnan säätiön palkinnolla 2013. Suvin suurimpia hittejä ovat muun muassa Hento kuiskaus, Täydellinen elämä, Jos menet pois, Pahalta piilossa, Elämäni miehiä ja Hei mummo.
Suvi Teräsniska – Joulun henki
Joulukonserttikiertue 2023
La 2.12. Lumijoki, Lumijoen kirkko
Su 3.12. Sotkamo, Sotkamon kirkko
Ma 4.12. Jyväskylä, Taulumäen kirkko
Ti 5.12. Pori, Ahlaisten kirkko
To 7.12. Turku, Mikaelin kirkko
Pe 8.12. Tampere, Tuomiokirkko
La 9.12. Lahti, Ristinkirkko
Su 10.12. Hausjärvi, Hausjärven kirkko
Ma 11.12. Helsinki, Kallion kirkko
Ti 12.12. Puumala, Puumalan kirkko
Ke 13.12. Lapinlahti, Lapinlahden kirkko
To 14.12. Oulu, Oulun tuomiokirkko
Pe 15.12. Ylivieska, Pyhän Kolminaisuuden kirkko
La 16.12. Isokyrö, Isokyrön kirkko
Su 17.12. Virrat, Virtain kirkko
Ma 18.12. Leppävirta, Leppävirran kirkko
Ti 19.12. Suomussalmi, Suomussalmen kirkko
Ke 20.12. Muhos, Muhoksen kirkko
To 21.12. Rovaniemi, Rovaniemen kirkko
Pe 22.12. Kemijärvi, Kemijärven kirkko
La 23.12. Kolari, Kolarin kirkko
Katso kaikki joulukonsertit Helsingissä
Tapahtumat Keikat
Suvi Teräsniskan joulukonsertti
ma 11.12.18:00
Hintaluokka: Lippu.fi
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
| Kallion kirkko Itäinen Papinkatu 2 Helsinki 00500 Hotellit läheisyydessä |
Kallion kirkon joulukonsertit
Kallion kirkko on yksi Helsingin suosituimmista joulukonserttien pitopaikoista. Katso kaikki Pääkaupunkiseudun ja Helsingin joulukonsertit.
Kallion kirkko KOHOKOHTIA
<a href="/tampere/ilmoita-tapahtuma/">Ilmoita tapahtuma tästä</a>
TULEVAT TAPAHTUMAT
<li>No events with this tag</li>Lisää samanlaisia tapahtumia:
KEIKAT HELSINKI | KEIKAT TAMPERE | KEIKAT OULU
Suunnitteletko kulttuurilomaa? Keikat ja klubit Suomen parhaissa livemusiikkikaupungeissa.


