Sleepy Sleepers

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


    pe 6.12. Aika: 19:00
    | | iCal

    Maamme legendaarisimpiin yhtyeisiin lukeutuva Sleepy Sleepers viettää
    perustamisensa 50-vuotista juhlaa suuren konsertin merkeissä. Yhtye konsertoi itsenäisyyspäivänä, 6.12.2024 Helsingin Jäähallissa.

    Juhlakonsertin lavalle nousee huikea joukko maamme musiikki- ja
    viihdemaailman huippuhahmoja, kuten Mato Valtonen, Sakke Järvenpää, Dave
    Lindholm, Sakari Kuosmanen, Varre Vartiainen ja Tume Uusitalo ja Timo
    Tolonen.

    Kyseessä ovat samalla Mato Valtosen jäähyväiset esiintymislavoille.

    – Tulkaa tsekkaamaan itsenäisyyspäivänä historian suurita Sliipparit
    50-vuotisjuhlakonserttia. Pärinää ja pauketta riittää, kertovat
    Sliippareiden isät, Sakke Järvenpää ja Mato Valtonen.

    – Tämä on minun osaltani viimeinen esiintyminen ja lupan, että meno on
    sen mukainen, toteaa Mato Valtonen.

    Sleepy Sleepers on yhtye, jonka monet tuntevat jo
    Sliipparit-lempinimestään. Yhtye sai alkunsa vuonna 1974 Lahdessa, ja se
    herätti jo ensimmäisillä julkaisuillaan suurta huomiota. Kuka, mitä,
    häh, Naiset haisee pahalle, Uiskin kauhistus ja monet muut yhtyeen
    kappaleet ravistelivat suomalaista rocklyriikkaa. Vuonna 1977 Sliipparit
    puolestaan aiheuttivat skandaalin Takaisin Karjalaan -albumillaan, jonka
    sanoma ei istunut silloiseen suomalaiseen neuvostomyönteiseen
    politiikkaan.

    Takaisin Karjalaan on vaikuttanut jopa kirjailija Sofi Oksaseen. Hän
    piti Frankfurtissa lokakuussa 2014 puheen suomettumisesta ja
    kansallisesta itsetunnosta ja muisteli vuotta 1977 itsesensuurin ja
    Sleepy Sleepersin vuotena.

    – Syntymävuoteeni sijoittui erään suomalaisen rockyhtyeen, Sleepy
    Sleepersin, levyn julkaisu. Äänitteen alkuperäinen nimi olisi ollut
    Karjala takaisin, mutta ulkopoliittisista syistä se julkaistiin nimellä
    Takaisin Karjalaan. Julkaisun katsottiin vahingoittavan Suomen ja
    Neuvostoliiton suhteita, ja se poistettiin levyautomaateista ja
    keikkojen perumista vaadittiin. Bändi ei kuitenkaan suostunut
    suomettumaan ja siitä tuli yksi Suomen suosituimmista rockyhtyeistä,
    Oksanen totesi.

    Sliipparit ovat olleet varsin tuottelias yhtye. Esimerkiksi 1984 se
    julkaisu kaikkiaan viisi albumia vuoden aikana. Yhtyeestä muotoutui
    1980-luvun lopulla ympäri maailman tunnetuksi Leningrad Cowboys
    -kokoonpano, joka keräsi parhaimmillaan kymmenien tuhansien katsojien
    yleisöjä.

    Sleepy Sleepersin viimeisin studioalbumi, Vain Elämää – Only
    Rock’n’roll, ilmestyi 2015.


    Tapahtumat Festivaalit


    Sleepy Sleepers
    pe 6.12.
    19:00
    Hintaluokka:
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka



     
    Hotellit läheisyydessä

    KOHOKOHTIA

    pe 15.5. Allas Live 2026: NegativeAllas Sea Pool
    pe 15.5.19:00 Club Huba Huba feat. Jodarok & Dj YolluJuttutupa [KEIKAT]
    la 16.5. Allas Live 2026: VestaAllas Sea Pool
    la 16.5.19:00 Cleaning WomenJuttutupa [KEIKAT]
    la 16.5.20:00 Storyvillen DiscolauantaiStoryville Music Club & Terrace
    su 17.5.14:00 Blues News RootsJuttutupa [KEIKAT]
    ma 18.5.19:00 Hilland mondays -livecountryklubiJuttutupa [KEIKAT]
    ti 19.5.00:00 Roots TuesdayStoryville Music Club & Terrace
    ke 20.5.19:00 Paleface ja Laulava UnioniJuttutupa [KEIKAT]
    to 21.5.17:00 Afterwork Jazz: Manala Afterwork trioManala
    to 21.5.19:00 Alexi TuomarilaKoko Jazz
    to 21.5.19:00 HoedownJuttutupa [KEIKAT]
    to 21.5.19:00 HoedownJuttutupa [KEIKAT]
    to 21.5.20:00 Juho "Kihara" Pitkänen JamStoryville Music Club & Terrace
    pe 22.5. - la 23.5. Sonic Rites 2026Ääniwalli
    pe 22.5. SOUNDVAULT FESTIVAL 2026Suvilahti
    pe 22.5.18:00 April Jazz Club: Henri Mäntylä Trio feat. Peter AsplundOriginal Sokos Hotel Tapiola Garden
    pe 22.5.19:00 Nieminen & LitmanenJuttutupa [KEIKAT]
    la 23.5. KäärijäVeikkaus Arena
    la 23.5.19:00 Johnny’s Blue BonanzaJuttutupa [KEIKAT]
    1 2 3 4 5 6





    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    FESTIVAALIT TAMPERE | FESTIVAALIT HELSINKI
    Festivaalit ja isoja tapahtumia, kansainvälisiä artisteja sekä kovia suomalaisia nimiä. Kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.