Peela

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


    to 13.4. Aika: 19:00
    Koko Jazz | Hämeentie 3, Helsinki, 00500

    Koko Jazz Clubilla esiintyy torstaina 13.4. nuoremman sukupolven jazztaitureista muodostuva kuusihenkinen Peela-yhtye.

    Yhtyeen persoonallinen ja notkea groove ammentaa jazzista, funkrockista ja neo-soulista, ja muusikoilla on tilaa leikkiä ja improvisoida. Mukaansatempaava rytminen meininki päätyy etenkin instrumentaali-kappaleihin, mutta Maja Mannila myös koristelee laulullaan kokonaisuutta eloisasti.

    Peela on perustettu vuonna 2016 ja julkaisi debyyttialbuminsa ”Layers” toukokuussa 2018. Odotettu toinen levy ”Stepping Stones” ilmestyi syyskuussa 2020. Yhtyeessä soittavat Johannes Granroth (kitara, laulu, sävellykset), Severi Sorjonen (rummut), Maja Mannila (koskettimet, laulu), Sami Leponiemi (saksofoni), Oliver Karttunen (basso) ja Mikko Antila (perkussiot).

    ”Peelassa on hieno yhtyekemia, sillä siinä on vain vahvoja persoonallisuuksia, jotka eivät kuitenkaan varjosta toisiaan. Yhdessä nämä talentit ovat vielä enemmän”, Pentti Ronkanen hehkuttaa yhtyeen esiintymistä Suomijazz.com-sivustolla.


    Tapahtumat Jazz


    Peela
    to 13.4.
    19:00
    Hintaluokka: 22,50 Tiketti.fi

    Tapahtumapaikka


    Koko Jazz Koko Jazz
     Hämeentie 3
    Helsinki
    00500

    Hotellit läheisyydessä Kamppi

    Koko Jazz Clubin keikat

    Jazzmuusikoiden Helsingin Kallioon perustama Koko Jazz Club tarjoaa kaupungin parasta jazzia yli sata kertaa vuodessa Helsingissä ja Iisalmessa. Seuraamme tällä sivulla jazzklubin Helsingin keikkoja.

    SEURAAVAT KEIKAT

    Tapahtumia ei löytynyt näillä hakuehdoilla

    NÄYTÄ KAIKKI

    MENNEET KEIKAT

    Brian Charette, Mathias Sandberg & Teppo Mäkynen
     to 24.9. 19:00

    Brian Charette, Mathias Sandberg & Teppo Mäkynen

    Helsinki Koko Jazz



    Elokuussa 2010 KokoTeatterissa käynnistynyt jazzklubista on lyhyessä ajassa muodostunut suomalaisen jazzmusiikin päänäyttämö.

    Samoissa tiloissa toimiva KokoTeatteri on vapaa ammattiteatteri, jonka ohjelmisto koostuu uusista kotimaisista näytelmistä ja kiinnostavien ulkomaisten näytelmien Suomen kantaesityksistä.

    Hotelli lähellä Koko Jazz Clubia

    Hotelli Scandic Paasi Helsingin Siltasaaressa tarjoaa modernin majoituksen.
    Hotelli Scandic Paasi Helsingin Siltasaaressa tarjoaa modernin majoituksen.

    Lue lisää: scandichotels.fi

    Ravintola lähellä Koko Jazz Clubia

    Koko Jazz Clubi sijaitsee Kalliossa, jossa on paljon hyviä ravintoloita. Laadukkaita ravintoloita löytyy Kallion ydinalueiden lisäksi Siltasaaresta ja Hakaniemestä.

    #kaikki

    Koko Jazz KOHOKOHTIA

    <a href="/tampere/ilmoita-tapahtuma/">Ilmoita tapahtuma tästä</a>





    Lisää samanlaisia tapahtumia
    JAZZ TAMPERE | JAZZ HELSINKI
    Jazz-, blues-, roots- ja etnomusiikkitapahtumien kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.