In Flames

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


    ti 5.11. Aika: 18:00
    | | iCal

    Helsingin jäähallissa nähdään kolmen ruotsalaisen metalliyhtyeen keikka tiistaina 5.11.2024. Illan pääesiintyjä on death metal -musiikin klassikkoryhmä In Flames, jonka lisäksi lavalle nousevat Arch Enemyn ja Soilwork.

    Järisyttävää suosiota nauttivien ruotsalaisyhtyeiden Eurooppaa halkova kiertue Helsinkiin

    Melodisen death metalin ja metalcoren suunnannäyttäjänä tunnettu In Flames on vaikuttavan pitkän uransa aikana piirtänyt genrensä suuntaviivoja uusiksi alati uudistuvalla ja tinkimättömällä soundillaan.

    Juuriaan kunnioittava yhtye valloittaa jatkuvasti uusia faneja vanhoja kuulijoitaan unohtamatta. Loppuunmyydyillä kiertueilla ahkerasti kautta maailman esiintyvän In Flamesin tuoreinta, kuluvan vuoden keväällä ilmestynyttä 14. pitkäsoittoa ”Foregone” on ylistetty göteborgilaisyhtyeen parhaaksi julkaisuksi vuosiin.

    Karismaattisen vokalistinsa Alissa White-Gluzin johdattaman melodeath-kokoonpanon Arch Enemyn jäljittelemätön lavaenergia ja raivokkaan raskas musiikki on hioutunut vuosien varrella täydellisyyttä hipovaksi sekoitukseksi. Edellisen kerran suomalaisyleisön viime kesän Provinssi-ja Tuska-festivaaleilla villinneen yhtyeen viimeisin albumi ”Decievers” on edeltäjiensä tavoin kerännyt suitsutusta ympäri maailman.

    Kiertueen erikoisvieraana nähtävä Soilwork puskee ennakkoluulottomasti death metalin raja-aitojen yli orgaanisilla rock-elementeillä ja melodisella tunnelmoinnilla maustetulla soundillaan. Intensiivisistä keikoistaan tunnetun kokoonpanon tuorein pitkäsoitto on vuonna 2022 ilmestynyt ”Övergivenheten”.


    Tapahtumat


    In Flames
    ti 5.11.
    18:00
    Hintaluokka:
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka



     
    Hotellit läheisyydessä

    KOHOKOHTIA

    su 7.6. Allas Live 2026: MirellaAllas Sea Pool
    to 11.6. - su 14.6. Lauttasaaren musiikkijuhlat 2026Lauttasaaren kirkko
    to 11.6.17:00 Afterwork Jazz: Manala Afterwork trioManala
    pe 12.6. Allas Live 2026: AveragekidlukeAllas Sea Pool
    pe 12.6. - su 14.6. Burger Lovers Festival 2026Rautatientori
    pe 12.6. - su 14.6. Helsinki City Festival 2026Bolt Arena
    la 13.6. Allas Live 2026: Dimension (UK)Allas Sea Pool
    ti 16.6. Def LeppardVeikkaus Arena
    pe 19.6. Allas Live 2026: Erika VikmanAllas Sea Pool
    pe 26.6. Allas Live 2026: Ismo AlankoAllas Sea Pool
    pe 26.6. - su 28.6. Tuska Festival – Tuska-festivaali 2026Suvilahti
    la 27.6. Allas Live 2026: Olavi UusivirtaAllas Sea Pool
    ti 30.6. Allas Live 2026: Gregory PorterAllas Sea Pool
    ke 1.7. Allas Live 2026: Charlie Puth - Whatever's Clever! World TourAllas Sea Pool
    to 2.7. - su 5.7. Helsinki Chamber Music Festival 2026Helsinki, useita tapahtumapaikkoja
    pe 3.7. Allas Live 2026: KäärijäAllas Sea Pool
    to 9.7. Allas Live 2026: J. KarjalainenAllas Sea Pool
    pe 10.7. Allas Live 2026: ArppaAllas Sea Pool
    la 11.7. Allas Live 2026: Jenni VartiainenAllas Sea Pool
    to 16.7. - la 18.7. Tikkurila Festivaali 2026Hiekkaharjun urheilupuisto
    1 2 3 4 5 6