PERUUNTUNUT: HEART

    Helsingin jäähalli keikat Heart konsertti Helsinki

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


    ti 25.6. Aika: 19:00
    | | iCal

    Legendaarinen yhdysvaltalaisyhtye HEART ensimmäistä kertaa Suomeen ja yhdysvaltalaisyhtyeen liput tulevat tänään myyntiin klo 10.

    HEART esiintyy Helsingin Jäähallissa 25.6.2024. Vancouverissa vuonna 1973 perustettu yhtye on ilmoittanut lähtevänsä kiertueelle viiden vuoden tauon jälkeen. Odotettu Royal Flush -kiertue käynnistyy huhtikuussa Yhdysvalloista ja tuo arvostetun rockyhtyeen ensivisiitilleen Suomeen kesäkuussa. luvassa ajattomia klassikoita ja hittejä vuosien varrelta.

    Yhdysvaltalaisyhtye HEART on ansainnut maailmanlaajuista tunnustusta lähes viisi vuosikymmentä kestäneellä urallaan. Ikoniseen asemaan noussut bändi on myynyt urallaan yli 35 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti ja sen nimissä on kaksikymmentä Top 40:een noussutta singleä. Muun muassa Magic Man, Barracuda, Crazy On You ja These Dreams -hiteistään tunnettu yhtye kutsuttiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2013. HEARTin nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat Nancy WIlson  (kitara, taustalaulu, laulu),  Ann Wilson (laulu ja huilu), Ryan Wariner (kitara), Ryan Waters (kitara), Paul Moak (kitara, koskettimet ja taustalaulu), Tony Lucido (basso ja taustalaulu) ja  Sean T Lane (rummut).

    – Olemme kaikki todella innoissamme ja valmiina lähtemään tien päälle tänä vuonna esiintyäksemme omistautuneille faneillemme. Bändin poikkeukselliset lahjakkuudet – Ryan, Ryan, Paul. Tony ja Sean -tuovat aivan uuden energian Heartin live-esiintymisiin, kertoo Heartin vokalisti Ann Wilson


    Tapahtumat Festivaalit


    PERUUNTUNUT: HEART
    ti 25.6.
    19:00
    Hintaluokka: alkaen 59,00 € Ticketmaster.fi

    Tapahtumapaikka



     
    Hotellit läheisyydessä

    KOHOKOHTIA

    ma 3.8. - ke 12.8.16:00 Etno-Espa 2026Espan lava
    to 13.8.16:00 FLOW-etkot: Maria WesanderScandic Marski
    pe 14.8. Allas Live 2026: CharonAllas Sea Pool
    pe 14.8. - su 16.8. Flow Festival 2026Suvilahti
    pe 14.8. - la 15.8. Tapiola Festivaali 2026Tapiolan urheilupuisto
    pe 14.8.20:00 DJ-illat Marskin Baarissa: Das VennScandic Marski
    la 15.8.20:00 DJ-illat Marskin Baarissa: Carlina CarpelanScandic Marski
    ti 18.8. - la 5.9. Helsingin juhlaviikot 2026Huvila-teltta
    pe 21.8.20:00 DJ-illat Marskin Baarissa: A. MyllykoskiScandic Marski
    la 22.8.20:00 DJ-illat Marskin Baarissa: Heidi EmiliaScandic Marski
    ma 24.8. Allas Live 2026: Emmylou Harris (USA)Allas Sea Pool
    pe 28.8.20:00 DJ-illat Marskin Baarissa: A. MyllykoskiScandic Marski
    la 29.8.20:00 DJ-illat Marskin Baarissa: ErkkoScandic Marski
    ma 31.8. Allas Live 2026: Airbourne (AUS)Allas Sea Pool
    to 3.9.19:00 Olli Ahvenlahti New QuintetG Livelab Helsinki
    pe 4.9.20:00 touko + ViiveG Livelab Helsinki
    su 6.9. Allas Live 2026: Carnival by the sea: Poets of the FallAllas Sea Pool
    ke 9.9.19:00 Aarne Pelkonen: Kauneimmat lauluniG Livelab Helsinki
    to 10.9. Allas Live 2026: Pepe Willberg - saat miehen kyyneliinAllas Sea Pool
    to 10.9.20:00 Fatboy (SE)G Livelab Helsinki
    1 2 3





    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    FESTIVAALIT TAMPERE | FESTIVAALIT HELSINKI
    Festivaalit ja isoja tapahtumia, kansainvälisiä artisteja sekä kovia suomalaisia nimiä. Kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.