Beth Hart

    beth hart konsertti helsingin jaahalli

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


    ke 15.10.
    | | iCal

    Bluestähti Beth Hart Helsingin Jäähallissa 15.10.2025.

    Liput Helsingin jäähalli tapahtumiin Ticketmaster.fi

    Bluestähti Beth Hart palaa Suomeen syksyllä. Aiemmin yhdysvaltalainen Beth Hart on konsertoinut Suomessa mm. Pori Jazzissa sekä loppuunmyydyssä Helsingin Allas Poolissa. Yleisönsä sielukkaalla ja vaikuttavalla live-esiintymisellään hurmanneen Beth Hartin

    Käheän hunajaisesta lauluäänestään tunnettu bluestähti Beth Hart kiertää parhaillaan Eurooppaa viime vuoden lopulla julkaistun, ylistetyn You Still Got Me -albuminsa tiimoilta. Kiertue vie suurten blues-nimien joukkoon lukeutuvan Hartin vielä Yhdysvaltoihin ennen kuin kiertue palaa takaisin Eurooppaan – ja Helsingin jäähalliin.

    Pitkän ja menestyksekkään uransa aikana Beth Hart on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä nykybluesin vaikuttavimmista ja tunteikkaimmista äänistä.  Los Angelesista kotoisin oleva Hart nousi kuuluisuuteen toisen albuminsa hitillä LA Song (Out Of This Town) vuonna 1999. Muun muassa Jeff Beckin ja Slashin kanssa hedelmällistä yhteistyötä tehnyt Hart oli ehdolla Grammy-palkinnon saajaksikin yhdessä Joe Bonamassan kanssa tehdystä albumista Seesaw. Yhdysvaltalaistähti on kiertänyt maailmaa loppuunmyydyillä maailmankiertueilla ja esiintynyt ikonisilla estradeilla eri mantereilla.

     


    Tapahtumat Festivaalit


    Beth Hart
    ke 15.10.
    Hintaluokka: Ticketmaster.fi

    Tapahtumapaikka



     
    Hotellit läheisyydessä

    KOHOKOHTIA

    su 7.6. Allas Live 2026: MirellaAllas Sea Pool
    to 11.6. - su 14.6. Lauttasaaren musiikkijuhlat 2026Lauttasaaren kirkko
    to 11.6.17:00 Afterwork Jazz: Manala Afterwork trioManala
    pe 12.6. Allas Live 2026: AveragekidlukeAllas Sea Pool
    pe 12.6. - su 14.6. Burger Lovers Festival 2026Rautatientori
    pe 12.6. - su 14.6. Helsinki City Festival 2026Bolt Arena
    la 13.6. Allas Live 2026: Dimension (UK)Allas Sea Pool
    ti 16.6. Def LeppardVeikkaus Arena
    pe 19.6. Allas Live 2026: Erika VikmanAllas Sea Pool
    pe 26.6. Allas Live 2026: Ismo AlankoAllas Sea Pool
    pe 26.6. - su 28.6. Tuska Festival – Tuska-festivaali 2026Suvilahti
    la 27.6. Allas Live 2026: Olavi UusivirtaAllas Sea Pool
    ti 30.6. Allas Live 2026: Gregory PorterAllas Sea Pool
    ke 1.7. Allas Live 2026: Charlie Puth - Whatever's Clever! World TourAllas Sea Pool
    to 2.7. - su 5.7. Helsinki Chamber Music Festival 2026Helsinki, useita tapahtumapaikkoja
    pe 3.7. Allas Live 2026: KäärijäAllas Sea Pool
    to 9.7. Allas Live 2026: J. KarjalainenAllas Sea Pool
    pe 10.7. Allas Live 2026: ArppaAllas Sea Pool
    la 11.7. Allas Live 2026: Jenni VartiainenAllas Sea Pool
    to 16.7. - la 18.7. Tikkurila Festivaali 2026Hiekkaharjun urheilupuisto
    1 2 3 4 5 6





    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    FESTIVAALIT TAMPERE | FESTIVAALIT HELSINKI
    Festivaalit ja isoja tapahtumia, kansainvälisiä artisteja sekä kovia suomalaisia nimiä. Kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.