Latinopopin suurin tähti Enrique Iglesias suuntaa keväällä Euroopan kiertueensa tiimoilta myös Suomeen. Uudella singlellään ”Duele El Corazon” Suomessakin kultaa striimannut Enrique Iglesias esiintyy Helsingin Hartwall Arenalla sunnuntaina 7.5.2017

Enrique Iglesias on viettänyt viimeiset pari vuotta tien päällä Sex and Love -kiertueellaan, joka piipahti Helsingissäkin joulukuussa 2014. Iglesias tunnetaan poikkeuksellisen karismaattisena live-esiintyjänä, jolla on uskomaton taito villitä yleisönsä takarivejä myöten.

Moninkertaista platinaa myynyt Enrique Iglesias lukeutuu maailman suosituimpiin latinopop-artisteihin. Hän on myynyt yli 130 miljoonaa albumia, julkaissut kymmenen studiolevyä, kaksi kokoelma-albumia ja tehnyt urallaan kymmenen maailmankiertuetta esiintyen yli 10 miljoonalle fanille ympäri maailmaa. Iglesiasin hiteistä ennätykselliset 27 on noussut ykköseksi Billboardin Latin Songs -listalla ja muitakin listakärkisijoituksia on kertynyt lukuisia ympäri maailmaa. Espanjassa syntynyt, mutta Yhdysvalloissa kasvanut Enrique Iglesias on myös palkittu urallaan lukemattomia kertoja, ja pokaalikaapista löytyy mm. lukuisia Grammyja sekä Billboard-, World Music- ja American Music Awards -pystejä. Uusimpien hittiensä lisäksi hänet tunnetaan megahiteistään ”Bailamos”, ”Hero”, ”Be With You”, ”Not In Love”, ”Rhythm Divine”, ”Escape”, ”I’m A Freak” ja ”Bailando”.

Tapahtuma


Enrique Iglesias

Päivä: su 07.05.2017
Aika: 18:30 – 23:00
Hintaluokka: 60,50 / 65,50 / 70,50 / 90,50 Ticketmaster.fi
Tapahtuman kotisivut: http://hartwallarena.fi/fi/enrique-iglesias

Tapahtumapaikka


Hartwall Arena
Areenankuja 1
Helsinki