Lähes poikkeuksetta loppuunmyydyille katsomoille esiintyvä Apocalyptica on valmistellut uransa suurimman kotimaankonsertin CELL-0-albumikiertueensa huipennukseksi.

Jäähallin lavalla tullaan näkemään sellometallin sanansaattajien lisäksi merkityksellisiä, myöhemmin julkistettavia vierailijoita yhtyeen uran varrelta.

Liput konserttiin ovat myynnissä Ticketmasterissa.

Konsertin erikoisvieraaksi hollantilaisen Epican jäädessä pois on vahvistunut norjalainen progressiivista metallia soittava Leprous.

“Cell-0-maailmankiertueen tuominen kotikaupunkiimme Helsinkiin on meille erityinen ilo, minkä vuoksi haluamme tehdä Jäähalliin upean show’n huippuvieraineen ja ekstraelementteineen”, Eicca kuvailee.

Selloilla metallia soittavan Apocalyptican tunnetuimpia hittejä ovat mm. ”I Don’t Care”, ”I’m Not Jesus”, ”SOS (Anything But Love)” ja ”Bittersweet”.

90-luvun alussa Sibelius Akatemian kasvatit soittivat itsensä suosiion sekä metalli- että klassisen musiikin genreissä coveroimalla Metallicaa, Panteraa, Sepulturaa, Slayeria ja Faith No Morea. Nykyisin omaa materiaaliaan esittävä bändi on myynyt maailmanlaajuisesti levyjä miljoonia kappaleita.

https://www.youtube.com/watch/TMjWkDBLXxA?autoplay=1

 

Tapahtumat > Festivaalit


Apocalyptica

 su 20.11.
 18:00
 Hintaluokka: 120  Ticketmaster.fi

 

Tapahtumapaikka



Liput Helsingin jäähallin tapahtumiin Ticketmaster.fi

Liput Helsingin jäähallin tapahtumiin HIFK

Hotelli lähellä Helsingin jäähallia

Hotelli lähellä Helsingin jäähallia
Scandicin hotellit Helsingissä sijaitsevat vain lyhyen kävelymatkan päässä Helsingin jäähallista. Kuvassa Scandic Simonkenttä.

Scandic Hotels
Scandic Pasila junalla kulkijan valinta
Scandic Simonkenttä linja-autoliikenteen hubissa

Helsingin jäähalli KOHOKOHTIA

pe 28.10. 18:30 HIFK – Ilves Helsingin jäähalli
ti 1.11. 18:30 HIFK – JYP Helsingin jäähalli
pe 4.11. – su 6.11. CATS-musikaali Helsingin jäähalli
su 13.11. 19:00 Mestarit Areenalla: Kaija Koo, Vesala, Ellinoora ja Jenni Vartiainen Helsingin jäähalli
ke 16.11. 18:30 HIFK – Lukko Helsingin jäähalli
su 20.11. 18:00 Apocalyptica Helsingin jäähalli
ke 23.11. 18:30 HIFK – Jukurit Helsingin jäähalli
pe 25.11. 18:30 HIFK – Kärpät Helsingin jäähalli
su 27.11. 19:00 Raskasta Joulua –heavymusiikillinen joulukonsertti Helsingin jäähalli
ke 30.11. 18:30 HIFK – Pelicans Helsingin jäähalli
la 3.12. 18:30 HIFK – Tappara Helsingin jäähalli
la 10.12. 17:00 HIFK – SaiPa Helsingin jäähalli
ti 13.12. 18:30 HIFK – Lukko Helsingin jäähalli
la 17.12. 20:00 Haloo Helsinki! Helsingin jäähalli
to 5.1. 18:30 HIFK – Ilves Helsingin jäähalli
la 7.1. 17:00 HIFK – KalPa Helsingin jäähalli
ke 18.1. 18:30 HIFK – JYP Helsingin jäähalli
pe 20.1. 18:30 HIFK – HPK Helsingin jäähalli
ti 24.1. 18:30 HIFK – Ässät Helsingin jäähalli
to 26.1. 18:30 HIFK – KooKoo Helsingin jäähalli

1 2