Linko pizzabarissa sunnuntaina esiintyvä Markus Perttula on Seinäjoella syntynyt laulaja-lauluntekijä, jonka musiikki on yhdistelmä villaisia folkhetkiä ja raivokkaampaa rocktulkintaa. On miehestä monessa mielessä puhuttu jopa Jeff Buckleyn kaltaisten mestareiden yhteydessä, eikä syyttä.

Perttulan debyyttialbumi Tuhon sydänjulkaistiin 2013 (Kaakao Records) ja sai paljon positiivista kiinnostusta valtakunnallisessa musiikkimediassa. Miehen toinen albumi Monta tarinaa julkaistiin 2015. Levyltä irrotettu sinkku, mukaansatempaava E, vihjasi musiikin kehittyneen popimpaan suuntaan, jossa kuitenkin on säilynyt vahvan omakohtainen tulkinta. Rumbassa todettiin Markuksen musiikin olevan livenä ”yllättävän elämänmakuista: samanaikaisesti oudolla tavalla karhean melankolista, vahvaa ja silti heleän kaunista.”

Markus Perttulan laulua voi kuulla myös Rooxx/Jori Sjöroosin sekä Sans Paraden tuotannoissa ja lisää on jatkuvasti tulossa.

 

Live@Linko on elävää musiikkia leppoisasti sunnuntai-iltaisin Töölön sydämessä, Linko pizzabarissa. Tähän voi rennosti lopettaa viikonlopun tai tämä voi olla myös kiva tulevan viikon aloitus. Lämpimiä asioita ajatellen, lähellä ihmistä ja sydäntä, Live@Linkoon on aina vapaa pääsy.

Soitot alkavat n. 20:30.
Keittiö avoinna klo 22:00 asti.
Baari palvelee 23:30 asti.

Kuvat: Olli-Pekka Hopia

 

Tapahtuma


Live@Linko: Markus Perttula

 Päivä: su 17.9.
 Aika: 20:30
 Hintaluokka: Vapaa pääsy 
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Linko Pizzabar
Ruusulankatu 3-5
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä