Johnny Deppin Hollywood Vampires -konserttiin on kutsuttu nyt myös Michael Monroe täydentämään suomalaisrocktähtien kavalkadia. Monroen yhtyeineen nousee lämmittelemään maailmankuulun elokuvanäyttelijän Helsingin keikkaa kesäkuussa.

Johnny Deppin luotsaaman Hollywood Vampiresin konsertti nähdään Kaisaniemessä sunnuntaina 10.6.2018.

Vuonna 2015 perustetussa Hollywood Vampires -superkokoonpanossa ovat mukana Deppin lisäksi glam rockin mestari ja huikeista esiintymisistään tunnettu Alice Cooper sekä Aerosmith-yhtyeestä maailmanmaineeseen noussut kitaristi Joe Perry.

Kaisaniemen lavalle nousee myös Jussi69, Olli Hermanin, Alexi Laihon ja Archie Cruzin  muodostama The Local Band sekä kotimainen trash-metallibändi Lost Society. 

Ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä Johnny Depp on ollut useasti Oscar-ehdokkaana ja on tullut tunnetuksi lukuisista rooleistaan elokuvissa, joihin lukeutuvat mm. Saksikäsi Edward, Gilbert Grape, Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous ja Finding Neverland – tarinan lähteillä.

Vuonna 1948 syntynyt Alice Cooper on suomalaisen konserttiyleisön kestosuosikki. Hän on julkaissut lähes 30 albumia ja on saavuttanut rockmaailman saralla käytännössä kaiken, mitä saavutettavissa on. Cooper on ollut mm. Grammy-ehdokkaana ja saanut nimityksen Rock and Roll Hall of Fame -legendojen joukkoon.

Joe Perry on yksi Aerosmith-yhtyeen perustajajäsenistä. Hän on sittemmin päässyt muun yhtyeen mukana Rock and Roll Hall of Fameen sekä lauluntekijä-ansioistaan Songwriters Hall of Fameen. Hollywood Vampiresissa hän on ollut mukana Deppin ja Cooperin tavoin yhtyeen perustamisesta alkaen.

https://kohokohdat.fi/tampere/la-27-1-michael-monroe-olympia-korttelissa/

Portit avautuvat klo 15.00.

Kenttäliput alkaen 79,50 euroa sekä Priority-K-18-liput alkaen 99,50 euroa

Myynnissä myös  pääsylipun ja ruokailun sisältäviä VIP-paketteja.

 

Tapahtuma


Hollywood Vampires, Michael Monroe, Lost Society, ja The Local Band

 Päivä: su 10.6.
 Aika: 15:00
 Hintaluokka: alk. 79,50  Ticketmaster.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Kaisaniemi
Kaisaniemi
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä