Pekko Käppi & K:H:H:L julkaisee Väärä laulu -levynsä ja nouse Nosturin lavalle perjantai-iltana 29.3.2019. Illan toinen esiintyjä on Ylva Haru.

Väärä laulu on tamperelaisen Pekko Käppi & K:H:H:L –yhtyeen kolmas levy. Yhtyeen kaksi aikaisempaa levyä Sanguis Meus, Mama! ja Matilda saivat lukuisia palkintoehdokkuuksia. Matilda-levyn ansiosta yhtye palkittiin Vuoden kansanmusiikkitekijä-palkinnolla Etnogaalassa Tavastialla tammikuussa 2018.

Lauantaina 30.3. yhtye nähdään myös Tampereella TTT-Klubilla

Uusia aihelmia kehiteltiin ja testailtiin ympäri maailmaa sound checkeissä, mutta mullistavin käänne tapahtui Atlantin valtameren rannalla. Portugalin Sinesissä mallikkaasti sujuneen tuhatpäiselle hurmiotuneelle hipille aamukolmelta soitetun festivaalikonsertin jälkimainingeissa kitaristi-sovittajapeto Tommi Laine visioi, että orkesteri tarvitsee elävän lyömäsoittajan. Ja kas, tamperelainen rummutuksen mestari Jani Auvinen liittyi orkesteriin. Lopulta levy äänitettiin yhtyeen luottotuottajan Jani Viitasen hellässä huomassa olennaisimmilta osiltaan kahdessa päivässä Tampereen sydämen sykkeessä.

Väärä laulu -levyllään nelihenkiseksi muotoutunut folkrock orkesteri soi suuremmin, synkemmin, syvemmin ja suloisemmin kuin koskaan.

– Nyt rokkaa…vahingossa kävi näin, sanoo kitaristi-sovittajapeto Tommi Lainekin.

Mistä se levy sitten kertoo? Aiemmilta levyiltä tutussa kansanomaisen magian maailmassa ihminen oli aktiivinen osa maailmaa. Niin on edelleen.
– Ihminen ei ole niin pieni kuin miltä se on saatu näyttämään, sanoi viisas nainen. Väärä laulu -levy on samoilla linjoilla. Ei ole syytä pelätä ihmisiä, sanoja tai virtuaalista vihaa. Alkupedot ovat menneet. Meitä ei uhkaa kuin itsemme luomat ja vaalimat pedot.

Jokaisessa meissä asuu hullu kukko, kana tai teollinen broileri tai hullu joku. Vesi nousee ja suuri myrsky pyyhkii meidät vääjämättä, mutta ei ole syytä paniikkiin. Käykäämme reippain mielin kohti loppuvaa maailmaa tai sen alkua. Johnny B good, Goode & God!

Uusi KHHL:
Pekko Käppi: jouhikot, laulu
Tommi Laine: kielisoittimet, laulu
Nuutti Vapaavuori: basso, laulu
Jani Auvinen: rummut, lyömäsoittimet, laulu

Ovet klo 20:00

 

Tapahtuma


Pekko Käppi & K:H:H:L levynjulkkarit Nosturissa

 Päivä: pe 29.3.
 Aika: 20:00
 Hintaluokka: 13/15  Ticketmaster.fi

 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Nosturi
Nosturi
 Telakkakatu 8
Helsinki

Telakkakatu 8
Helsinki

 Hotellit läheisyydessä Punavuori


Nosturi on legendaarinen keikkapaikka Helsingin Hietalahdessa ja tunnettu konserteistaan ja musiikkitapahtumistaan. Nosturia pyörittää Elävän musiikin yhdistys ELMU ry lähes 40:nen vuoden kokemuksella.