Mustikkamaan kesäteatteri levittäytyy tänä suvena metsään. Kesäyön uni on immersiivinen ja liikkeellinen teos, jossa katsoja saa vaeltaa metsässä mieleisen hahmon, tilanteen ja intuition mukana ja valita, mitä seuraa. Shakespearen herkullinen kieli kohtaa monisyisen rakenteen ja alitajunnan puolelle liukuvia näyttämökuvia.

Klassikkokomedia muotoutuu ylioppilasteatterilaisten käsissä
tulkinnaksi, jossa seikkaillaan yhtä aikaa sekä nykypäivässä että antiikin
Kreikassa – ja kirjoitetaan suomalaisen rakkauden satavuotisnäytelmää.
Esitys on panseksuaalinen, polyamorinen ja amoraalinen kudelma, joka
yhdistelee teatteria, tanssia ja installaatiota. Kihlaparit nukkuvat
erillisillä mättäillä ja kaikki avioituvat lemmittynsä kanssa, mutta
kulisseissa kaikilla on vipinää keskenään: avioon astuva amatsonien
kuningatar tapaa hääjuhlassa vanhan rakastajansa, keijukaisten
kuningas havittelee nuorukaista lemmenleikkeihinsä ja keijukaisten
kuningatar yhtyy aasiin.

Rakkauden etsinnän ja polyamorisen suhdeverkoston lisäksi
Mustikkamaa on täynnä muitakin salaisuuksia. Mikä onkaan saari,
jonne hyväosaiset nuoret ovat paenneet menneiden ja tulevien
sukupolvien vaatimuksia?

OHJAUS Aino Kivi
KOREOGRAFIA Maria Nurmela
ALKUPERÄISTEOS William Shakespeare

METSÄSSÄ Niko Hallikainen, Minna Helkiö, Samuli Hokkanen, Juhana Hurme, Miia Junes, Elena Kantinkoski, Mikael Karkkonen, Milla Kaitalahti, Deniz Kaya, Pauliina Kietäväinen, Reetta Koivukoski, Minna Koponen, Elisa Luukkainen, Isla Mustanoja, Henna Mäki-Filppula, Ilana Palmgren, Senja Rajalin, Milka Rasimus, Hilkka Saarela, Miika Suonperä, Vilma Tuomi, Senna Vodzogbe

LAVASTUS Niko Hallikainen ja Veera Konsti
PUKUSUUNNITTELU Aino Simola
PUKUJEN KUOSISUUNNITTELU Elisa Avikainen
OMPELIJAT Kati Lätti ja Susanna Pollari
MASKEERAUSSUUNNITTELU JA PUKUASSISTENTTINea Kujala
SÄVELLYKSET, ÄÄNISUUNNITTELU Saku Nurmiranta, Sampo Korrensalo, Christopher Helle, Joonas Vainiola
OHJAUS- JA TEKSTIASSISTENTIT: Onerva Helne, Pauli Patinen, Anna Estola
VALOKUVAT Niko Hallikainen
GRAAFINEN SUUNNITTELU Sofia Palillo
TUOTANTO Heidi Yli-Yrjänäinen, Aliisa Rinne, Topi Patjas, Suvi Ahoniemi

Esitykset Mustikkamaalla
ti 15.8. / pe 16.8. / to 17.8. / la 19.8. klo 18 ja yönäytös klo 22.

Esitykset klo 19, jos ei muuten mainita.

Huom! Esityskaudella nähdään kaksi yönäytöstä, joissa yleisö saa kokea
kesäyön taian entistäkin intensiivisempänä.
Osoite: Mustikkamaankuja 1, Helsinki
Liput 23 € / 16 €

 

Tapahtuma


Kesäyön uni

Päivät: 19.8.2017 asti
Hintaluokka: 16/23€ Eventio
Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Mustikkamaan kesäteatteri
Mustikkamaankuja 1
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä