Käynnissä olevan Vain elämää –ohjelman superkauden tähdet nähdään Hartwall Arenan lavalla 29.-30.12.2017. Ainutlaatuisessa konsertissa ovat mukana Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuvat Cheek, Jari Sillanpää, SANNI, Toni Wirtanen, Jenni Vartiainen, Juha Tapio ja Kaija Koo sekä huippumuusikoista koostuva Leri Leskisen yhtye.

Käynnissä olevan Hartwall Arenan konsertti myytiin heti lähes täyteen. Suuren kysynnän vuoksi tähdet astelevat Hartwall Arenan lavalle myös lauantaina 30.12.2017.

Tämä lienee ensimmäinen kerta, kun Hartwall Arenan lavalla on samana iltana näin monta kotimaista supertähteä. Tiedossa on unohtumaton ilta täynnä hittejä, mielenkiintoisia tarinoita sekä ikimuistoisia hetkiä.

Hirvensalmen tuttuihin Satulinna –maisemiin tänä syksynä superkokoonpanolla palannut Vain elämää – ohjelma on otettu jälleen avosylin vastaan ja sekä Jenni Vartiaisen versio Keinu-kappaleesta että Cheekin versio Sinä ansaitset kultaa –biisistä nousivat suoraan perättäisinä viikkoina Spotifyn top 50 -listan ykkössijalle. Ohjelma on tällä kaudella tavoittanut parhaimmillaan 1 230 000 ihmistä.

 

Tapahtuma


Vain Elämää Live – kausi 7: Cheek, Jari Sillanpää, SANNI, Toni Wirtanen, Jenni Vartiainen, Juha Tapio ja Kaija Koo

 Päivä: pe 29.12.
 Aika: 20:00
 Hintaluokka: alk. 53,50  Ticketmaster.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Hartwall Arena
Areenankuja 1
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä