Vahvassa kansainvälisessä nousukiidossa oleva tanskalaistähti MØ saapuu marraskuussa klubikeikalle Suomeen. Tänään uuden singlensä ”Final Song” julkaissut MØ esiintyy Helsingin The Circuksessa perjantaina 4. marraskuuta.

MØ-artistinimen takaa löytyy 27-vuotias tanskalainen Karen Marie Ørsted. Karen perusti ystävänsä kanssa vuonna 2007 Mor-nimisen yhtyeen, jonka äänekäs ja rosoinen elektro-punk vei kaksikon keikoille vallattuihin taloihin ja pikkuklubeille aina New Yorkia ja Uutta-Seelantia myöten. MØ:n Karen käynnisti alun perin sivuprojektina, mutta se on sittemmin kasvanut Moria paljon isommaksi. Yhteistyö tuottaja-kitaristi Ronni Vindahlin kanssa auttoi Karenia löytämään MØ:lle sen omaperäisen soundin, jossa yhdistyvät elektroniset biitit, veikeät pop-melodiat ja yllättävät, jopa provokatiiviset lyriikat.

MØ:n omintakeiset pop-kappaleet ovat löytäneet tiensä myös esimerkiksi Diplon ja Aviciin kaltaisten klubimusiikin megatähtien korviin. Major Lazerin ja DJ Snaken viimevuotisella ”Lean On” -hitillä valtavaan suosioon nousseesta artistista onkin kasvanut yksi tämän hetken kuumimmista elektropopnimistä. ”Lean on” -biisillä on YouTubessa miltei 1,5 miljardia näyttökertaa. Yhteistyö artistien välillä jatkuu edelleen ja tänään julkaistua single-biisiä ”Final Song” edeltäneen ”Kamikaze”-hitin tuotti jälleen Diplo.

Viime kesänä MØ:n keikka Ruisrockissa jouduttiin perumaan ääniongelmien vuoksi, mutta keikka toteutuu turkulaisfestivaalilla vihdoin tänä vuonna. Marraskuussa on puolestaan vuorossa odotettu klubikeikka Helsingissä. Suomessa MØ on nähty aikaisemmin miltei loppuunmyydyllä Tavastian keikalla maaliskuussa 2014 ja samana vuonna Flow-festareilla.

KEIKKA:

YleX esittää: MØ (DK)

Pe 4.11.2016 The Circus, Helsinki

Ovet klo 20, ikärajaton / K-18
LIPUT:

Palvelumaksuineen alkaen 29,50 euroa Ticketmasterista

 

Tapahtuma


Päivä: pe 04.11.2016
Aika: 20:00
Hintaluokka: 29
Tapahtuman kotisivut: http://www.thecircus.fi

Tapahtumapaikka


The Circus
Salomonkatu 1–3
Helsinki