Olavi Uusivirta

Pieni kuolema -albumin 9. syyskuuta julkaiseva Olavi Uusivirta nähdään kahdella erikoispitkällä levynjulkaisukeikalla Helsingin Ääniwallissa lauantaina 10.9.2022. Kyseessä on samalla Uusivirran ainoat klubikeikat syksyllä 2022.

Lipunmyynti käynnistyi Tiketissä tiistaina 5.7. klo 12.

Levynjulkaisukeikat ovat kaksiosaisia. Uusivirta yhtyeineen soittaa ensin uuden pitkäsoittonsa alusta loppuun, jonka jälkeen livesetin toinen puolisko koostuu vanhemmasta tuotannosta. Vetojen sisällön lisäksi erikoista on tapahtumapaikka. Vastikään Allas Sea Poolin jo ennakkoon loppuunmyynyt Olavi Uusivirta nähdään nimittäin ensimmäistä kertaa omalla keikallaan Ääniwallissa.

– Ääniwallissa esiintymistä on suunniteltu jo vuosia ja hekin ovat meitä monta kertaa keikalle kyselleet, mutta aikataulut eivät ole tähän mennessä kohdanneet. Mahtavaa, että nyt natsasi! Ääniwalli sopii miljöönä täydellisesti tämänkaltaisille julkkarikeikoille, Uusivirta tunnelmoi.

”Pieni kuolema” on monilahjakkaan artistin yhdeksäs albumi, jolta on jo lohkaistu singlet Kielletty leikki, Kun hiljaisuus oli kultaa, Hilma af Klint ja Älä päästä mua menemään. Emma-palkitun tekijän viime vuosien julkaisuihin lukeutuvat myös huikeat 100 viikkoa Suomen radiosoittolistalla pysynyt 2020-yhteisbiisi Anna Puun kanssa, kaksi konserttielokuvaa sekä rakastetun Yle Olohuone -keikan pohjalta syntynyt Lauantain toivotut -albumi.

Musiikkiuransa lisäksi Uusivirta on tuttu näky eri produktioista niin valkokankaalta, TV-ruuduilta kuin myös teatterilavoiltakin näyttelijänä. Keväällä hänet nähtiin Kansallisteatterin Hamletin nimiroolissa.

LEVYNJULKAISUKEIKAT:
Olavi Uusivirta: Pieni kuolema -levynjulkaisukeikat
10.9.2022 Ääniwalli, Helsinki (ovet auki yleisölle klo 18:00)
10.9.2022 Ääniwalli, Helsinki (ovet auki yleisölle klo 22:15)
LIPUT:
Myyntiin ti 5.7. klo 12
Palvelumaksuineen ennakkoon alkaen 49 euroa Tiketin kautta, ovelta 52 euroa
Ikäraja K-18

 

Tapahtuma


Olavi Uusivirta

 Päivä: la 10.9.
 Aika: 18:00
 Hintaluokka: 49-52 
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

 

 

Tapahtumapaikka


Ääniwalli
 Pälkäneentie 13
Helsinki

Pälkäneentie 13
Helsinki

 Hotellit läheisyydessä