Ian Andersonin luotsaama legendaarinen Jethro Tull -yhtye saapuu konsertoimaan Finlandia-taloon maanantaina 5.3.2018.

Jethro Tull perustettiin 1968, ja se julkaisi debyyttialbuminsa jo samana vuonna. Sittemmin yhtyeen kokoonpano vaihteli ja levyt seurasivat toisiaan, mutta Ian Anderson pysyi ja on säilynyt yhtyeen karismaattisena johtajana tähän päivään saakka.

Nyt Jethro Tullilla on takanaan jo kolmisenkymmentä albumia, joita on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta ympäri maailman. Yhtye on lumonnut ihailijansa omintakeisella musiikillaan, joka ei ole kumartanut kaupallisuuden alttaria vaan on kulkenut omia polkujaan musiikkihistorian tiellä.

Jethro Tull by Ian Anderson on yhä ahkera konsertoija ja tekee yli sata keikkaa vuosittain. Yhtyeen keskushahmona on ollut jo pitkään Andersonin lisäksi kitaristi Martin Barre. Muita Lisäksi yhtyeessä ovat mukana Jethro Tull -veteraani, rumpali Doane Perry, kosketinsoittaja ja haitaristi John O’Hara sekä basisti David Goodier.

 

 

Tapahtuma


Jethro Tull

 Päivä: ma 5.3.
 Aika: 19:00
 Hintaluokka: alk. 69  Ticketmaster.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Finlandia-talo
Finlandia-talo
Mannerheimintie 13e
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä Kamppi