Suomen uuden sukupolven artisti suurlupaukset Elias Gould ja Antti Autio samana iltana, saman paljaan taivaan alla, Katto Auki – klubilla.

Elias Gould on helsinkiläinen modernia poprockia tekevä laulaja/lauluntekijä. Karismaattinen näyttelijätaustainen artisti on koko kansalle tuttu JVG:n jättihitistä Revolveri. Kasvavaa suosiota keräävä ja tulevaisuuden tähdeksi tituleerattu Gould julkaisi suositun ensimmäisen EP:n helmikuussa 2016. Ennen soolouraansa Gould soitti rumpuja One of the Pigeons ja Spectral Rays yhtyeissä sekä keikkaili muun muassa Ronyan, Graciaksen, Noah Kinin ja Hätä-Miikkan kanssa.

Antti Autio on helsinkiläinen folkrock artisti/yhtye jonka kauan odotettu debyttiialbumi julkaistiin 14.2.2017. Lämpimän vastaanoton saanut levy poiki m.m. Soundi lehdeltä neljän tähden arvion ja levyn singlekappaleet ovat soineet monella valtakunnallisella radiokanavalla. Pääkaupunkiseudulla vahvaa suosiota nauttiva yhtye on kuluvana vuonna soitellut täysille saleille Helsingin lisäksi myös Turussa ja Jyväskylässä. Ylistetty yhtye tunnetaan omaperäisestä tyylistään sekä intensiivisistä ja tunnelmallisista keikoistaan.

Katto auki -klubi järjestetään kesän jokaisena keskiviikko-iltana ja paikalle odotetaan yli 6 000 hengen yleisöä.

Katto Auki koostuu kotimaan uusista huippulupauksista ja tämän hetken seuratuimmista kotimaisista artisteista. Klubi-illat tarjoaa keikkaympäristöltään ainutlaatuisia ja tasokkaita keikkoja musiikillisesti kesäisellä linjalla.

AIKATAULU

Elmun Baarin terassi auki klo 18
Ovet klo 19
Support klo 20
Main klo 21

OHJELMA:

12.7. Elias Gould + Antti Autio
19.7. Eva ja Manu + Niina
26.7. Ursus Factory and Friends

2.8. Matti Johannes Koivu
23.8. Anna Puu
30.8. Yona ja Aivovuoto

 

Tapahtuma


Katto Auki – klubi: Elias Gould, Antti Autio

Päivä: ke 12.07.2017
Aika: 20:00
Hintaluokka: 10 Ticketmaster.fi
Tapahtuman kotisivut:

Tapahtumapaikka


Nosturi
Telakkakatu 8
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä Punavuori