Anna Puu - keikat 2016

Anna Puun neljäs studioalbumi Rakkaudella, Anna Puu ilmestyi lokakuussa ja hurmasi yleisönsä. Albumi on kolmoslevyn tavoin henkilökohtainen ja rehellinen, mutta aiemmasta poiketen sen kaikki yhdeksän kappaletta ovat lähtöisin täysin laulajan omasta kynästä. Myös soundi on muuttunut; sävy on aiempaa elektronisempi, modernimpi.

“Kaikki sai alkunsa siitä, kun loppuvuodesta 2014 sain hullun ajatuksen, että tää neljäs albumi pitäisi lähteä tekemään Jenkkeihin. Se oli vaan sellainen fiilis, että sen oli tarkoitus tapahtua. Onneksi tässä yhtälössä oli mukana yllytyshullu tuottajani Jukka Immonen, joka näytti idealle vihreää valoa”, kommentoi Vuoden naissolistin Emma-ehdokkaaksi valittu laulaja.

Samaa sarjaa on levyn päättävä slovari Ei sinusta. Se on niin kaunis, että jousetkin siinä jo itkevät, kuulijasta puhumattakaan.” – Mari Koppinen, Helsingin Sanomat 14.10.2015

 

Tapahtuma


Anna Puu

Päivä: la 19.03.2016
Aika: 20:00
Hintaluokka: 19
Tapahtuman kotisivut: http://www.tavastiaklubi.fi