MAINOS
Ikuinen paluu on Janne Reinikaisen ja Petri Mannisen pieni suuri näyttämöteos, joka vangitsee katsojan taikapiiriinsä kuin elämä itse. Keski-ikäinen mies jää kotiinsa. Hän ei poistu asunnostaan. Hän...
Jukka Puotila Goes Apollo tuo todellisena monilahjakkuutena tunnetun Puotilan Apollo Live Clubin lavalle oman imitaatioon ja stand upiin perustuvan esityksensä...
Haloo Helsinki! -yhtyeen musiikkiin perustuva Maailma on tehty meitä varten -musikaali Helsingin Peacockissa. Ystävyydestä kertovan musikaalin ovat käsikirjoittaneet Kiti Kokkonen ja Jenni Pääskysaari. Esityksen ohjaa Samuel...
Art goes Kapakka -kaupunkifestivaalin aikana on ainutlaatuinen mahdollisuus sukeltaa ruokakulttuurin pariin. Ravintola-alan ammattilaisten vetämissä tilaisuuksissa yleisö saa ajankohtaista tietoa ruoasta, juomasta, valmistustavoista ja raaka-aineista.
Queen – yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä rock-yhtyeistä – saapuu jälleen Helsinkiin. Hartwall Arenalla koetaan 19. marraskuuta näyttävä uusi lavatuotanto. Alkuperäisestä Queen-kokoonpanosta...
Helsingin Suvilahdessa 9.–11. elokuuta järjestettävän Flow Festivalin ensimmäisiin artistikiinnityksien joukossa on useita Flow-kävijöiden eniten toivomia artisteja. Festivaalilla nähdään hiljattain...