kansallisoopperan-kuoro

Suomen Kansallisoopperan kuoron 70-vuotisen toiminnan juhliminen huipentuu kahteen Suureen kuorogaalaan 22. ja 23. huhtikuuta. Jälkimmäinen gaala nähdään myös suorana televisiointina Yle Teemalla.

Konserteissa kuullaan Michael Güttlerin johdolla joukko oopperakirjallisuuden hienoimpia kuoronumeroita.

Jere Erkkilän ohjaaman visualisoidun gaalan solisteina laulavat Mika Pohjonen ja Jyrki Korhonen . Mukana on myös Suomen Kansallisoopperan orkesteri, Kansallisoopperan lapsikuoro sekä Kansallisbaletin tanssijoita, joille baletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve on tehnyt koreografian.

Juhlagaalassa esitetään numeroita oopperoista, joissa kuoron osuus on ollut erityisen merkittävä. Ohjelmassa on mm. Boris Godunovin kruunajaiskohtaus, kuorokohtaus Trubaduurista sekä matruusien kuoro Lentävästä hollantilaisesta . Mukana on myös hienointa kuoromusiikkia suomalaisista oopperoista, kuten loppukuoro Kaarle-kuninkaan metsästyksestä , häjyjen tulo Pohjalaisista ja Punaisesta viivasta tuttu Onko Suomessa kevät?

Suomen Kansallisoopperan kuoro on toiminut virallisesti vuodesta 1945. Aiemmin Suomalaisen Oopperan esityksissä kuoro oli toiminut osittain harrastajapohjalta, mutta 70 vuotta sitten toiminta muuttui ammattimaiseksi. Kansallisoopperan kuoro on edelleen Suomen ainoa ammattikuoro. Tällä hetkellä kuorossa on 50 laulajaa. Suurempaa kokoonpanoa vaativissa teoksissa mukana on myös produktiokohtaisesti palkattuja lisäkuoron laulajia. Lisäksi Kansallisoopperassa toimii noin 50 laulajan lapsikuoro.

Esitykset

ke 22.4.2015 klo 19:00
to 23.4.2015 klo 19:00

Liput

16-50 euroa

Tapahtuman kotisivut

http://www.ooppera.fi/ohjelmisto/suuri_kuorogaala/2653

Avoin harjoitus perjantaina 10.4.

Yleisö on tervetullut seuraamaan Kansallisoopperan kuoron valmistautumista gaalaan perjantaina 10.4. klo 19–20.30 Alminsaliin. Avoimessa harjoituksessa kuoro työstää gaalaohjelmistoa pianistin ja ohjaajan kanssa. Harjoitukseen pääsee maksuttomilla lipuilla, joita jaetaan Oopperashopissa . Lippuja riittää parille sadalle kuulijalle.