5.-6.10.2018 | Tähtipianisti Janne Mertanen sekä näyttelijä Marika Lagercrantz esiintyvät Hanasaaren Pohjolan yöt -kulttuurifestivaalilla

Janne Mertanen. Valokuvaaja: Rami Saarikorpi.

Pohjolan yöt on kulttuurifestivaali, joka järjestetään Espoon Hanasaaressa 5.-6.10.2018. Festivaali tarjoaa kiinnostavan sekoituksen ohjelmaa runoudesta musiikkiin ja keskustelutilaisuuksista luentoihin.

Tämän vuoden artisteista mainittakoon näyttelijä Marika Lagercrantz sekä tähtipianisti Janne Mertanen, joka  tullut tunnetuksi etenkin Chopinin runollisten pianoteosten tulkitsijana ja hän on esiintynyt ympäri maailmaa.

Vuonna 2015 Mertanen julkaisi Sibeliuksen kootut pianoteokset (Sibelius Piano Works) – suuri, loistoarvostelut saanut projekti. Muun muassa BBC Music Magazine antoi Mertasen tulkinnoille viisi tähteä.

– Chopin on kuulunut ohjelmistooni alusta alkaen, Sibeliusta olen esittänyt laajalti vasta viime vuosina, Janne Mertanen kertoo.

Perjantaina 5.10.2018 klo 21 Mertanen astuu Hanasaaren suurelle lavalle.

– Esiinnyn ensimmäistä kertaa Hanasaaressa, ja odotan sitä innolla. Ohjelmassa on muun muassa Chopinin Nokturneja sekä Sibeliuksen teoksia, Mertanen sanoo.

Mertasen sekä Lagercrantzin lisäksi festivaali tarjoaa runsaasti erilaista ohjelmaa. Kirjailijat Antti Tuuri ja Juha Itkonen keskustelevat Islannista, saagoista ja kirjoittamisesta.

Ahvenanmaalainen julkkiskokki Michael ”Micke” Björklund kertoo ruoanlaitosta ja seikkailija Pata Degerman vie yleisön virtuaaliselle sukellusmatkalle jäätikön alle.

– Ohjelma on varsin monipuolinen ja tarjolla on yhteensä 60 eri ohjelmakohtaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi kahden päivän aikana, Hanasaaren projektipäällikkö Henrik Huldén kertoo.

Pohjolan yöt -festivaalin yhteydessä järjestetään myös lasten kirjaseikkailu lauantaina 6.10. kello 11-14. Kirjaseikkailu on täysin ilmainen, kun taas muuhun festivaaliohjelmaan voi ostaa pääsylipun.

Pohjolan yöt -festivaalin hinnat: 18 €/1 pv, 25 €/2 pv. Festivaaliohjelma ajoittuu klo 16-22 välille sekä perjantaina että lauantaina 5.-6.10.2018.

Lue lisää Pohjolan öistä: https://www.hanaholmen.fi/kulttuurikeskus/taide-ja-kulttuuri/kulttuuritapahtumat/nordiskanatter/