Satoja miljoonia katselukertoja YouTubessa kerääväksi valtavaksi viraali-ilmiöksi kasvanut Scott Bradlee’s Postmodern Jukebox tekee keväällä paluun Suomeen osana laajamittaista Euroopan kiertuettaan.

Moderneja pop- ja rockhittejä 1920-70-lukujen tyylikkäiksi retroversioiksi sovittava yhdysvaltalaiskollektiivi esiintyy Tampereella 18. huhtikuuta.

Postmodern Jukebox on Scott Bradleen johtama esiintyjäkollektiivi, jossa on tällä hetkellä jo yli 70 vaihtuvaa jäsentä. Se on kerännyt ilmiömäisiä katselumääriä YouTubessa nerokkailla sovituksillaan tämän päivän tunnetuimmista pop- ja rockhiteistä, joiden ympärille kollektiivi luo milloin 1920-luvun hämyisen yökerhotunnelman, milloin Motown-soundisen retrofiiliksen. Scott Bradlee’s Postmodern Jukebox on noussut myös listakärkeen iTunesissa ja Billboard-listoilla sekä tehnyt satoja loppuunmyytyjä keikkoja ympäri maailmaa. Kollektiivin esiintymisistä on tullut oma ilmiönsä fanien panostaessa vintage-pukeutumiseen vieden tällä tavoin keikkakokemuksen ihan omalle tasolleen. Suomessa show on päästy kokemaan viimeksi vuonna 2017 maaliskuussa Tampereella ja Helsingissä.

 

Tapahtuma


Scott Bradlee’s Postmodern Jukebox

 Päivä: to 19.4.
 Aika: 19:30
 Hintaluokka: alk. 36  Ticketmaster.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka

 


Helsingin kulttuuritalo
Helsingin kulttuuritalo

Mannerheimintie 2
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä Hakaniemi