Järvisydän Oy ja yrityksen tunnetuin matkailukohde Hotel & Spa Resort Järvisydän on valittu Vuoden Kotimaan Matkailuyritys 2020 -voittajaksi. Jo 9. kerran myönnetty tunnustus on jaettu vuosittain Kotimaan Matkailumessujen avajaispäivänä Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tältä keväältä ensi keväälle siirtynyt tapahtuma ei estänyt tunnustuksen jakamista, vaan Rantasalmen matkailuylpeys nousi kymmenen ehdokkaan joukosta raadin pisteytysten jälkeen selväksi voittajaksi.

Lahjakortit tähän kohteeseen yhteistyökumppaniltamme Elämyslahjoilta

Hotel & Spa Resort Järvisydän on tänä päivänä yksi Saimaan vetovoimaisimpia matkailukohteita. Järvisydän lumoaa kävijät monipuolisilla hotelli-, ravintola- ja kylpyläpalveluilla sekä ympäri vuoden sesongin mukaan vaihtuvilla liikunta- ja aktiviteettimahdollisuuksilla. 1600-luvun kestikievarista alkunsa saanut matkailutoiminta kulkee edelleen samassa Heiskasten suvussa, sillä nykyinen toimitusjohtaja Markus Heiskanen edustaa jo 11. polvea yrityksen johdossa.

‒ Sijaitsemme Saimaan keskellä kaupunkien ulkopuolella. Rakennuksemme on rakennettu vanhoista hirsistä ja luonnon kivistä. Asiakkaat arvostavat erikoisia kokemuksia lähellä luontoa. Järvisydän huokuu historiaa, sillä ammoinen esi-isämme perusti kestikievarin vuonna 1658, sanoo Heiskanen.

Luonnon ja ympäristön kunnioittaminen ovat Järvisydämen kantavia arvoja, jotka näkyvät matkailukohteelle vuonna 2018 myönnetyssä Joutsenmerkissä. Kallioon louhitun kylpylän vesi muun muassa lämmitetään Saimaan järvienergialla ja maalämmöllä. Lomakohteen sijainti saimaannorpan kotivesillä Linnansaaren kansallispuistossa näkyy kokonaisvaltaisena kierrätyksenä, henkilöstön ympäristökoulutuksissa ja ympäristömerkittyjen tuotteiden käyttämisenä.

Business Finlandin tutkimustulokset pohjoismaisen matkailun suosituista teemoista tukevat hyvin Hotel & Spa Resort Järvisydämen suosiota. Tutkimuksen mukaan sauna, järvet ja luonto erottavat Suomen muista Pohjoismaista. Ulkomaalaisten turistien internetin hakusanoissa saunahakujen määrä lisääntyi 16 prosentilla ja järvihaut jopa 52 prosentilla vuonna 2018.

Laajan matkailun ekosysteemi viehättää

Visit Tampereen matkailujohtaja Jari Ahjoharju oli yksi valitsijaraadin jäsenistä. Ahjoharjun mukaan Järvisydän Oy:lla on pitkät perinteet, jonka aikana yritys on kehittänyt alueelle monipuolisen lomakeskuksen.

‒ Hotel & Spa Resort Järvisydän on rakentanut laajan matkailun ekosysteemin, josta hyötyvät monet alueen palveluntuottajat. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa tuottaa lisäarvoa yrityksille ja asiakkaille. Järvisydän on investoinut rohkeasti ja rakentanut uutta jo vuosikymmenten ajan. Moni suomalainen matkailuyrittäjä voisi seurata Järvisydämen mallia ja hyödyntää yhteistyön voimaa vieläkin enemmän.

Ahjoharju uskoo kotimaisen matkailun nousukiidon jatkuvan, mutta jatkossa kaikkien yritysten on kiinnitettävä erityistä huomiota asiakkaiden turvallisuuteen huomioiden myös koronaviruksen tuomat riskit.

Ahjoharjun lisäksi raadin jäseniä ovat: Teresa Herrero Vidfelt, matkailu- ja tapahtumatuottaja, Sastamalan kaupunki, Tanja Järvensivu, matkailu- ja tapahtumavaliokunnan puheenjohtaja, Tampereen kauppakamari, viestintäjohtaja, Tampereen Messut -konserni, Susanna Koutonen, toimitusjohtaja, Kemin Matkailu Oy, Anne-Marget Hellén, puheenjohtaja, Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys SUOMA ry, Kristiina Hietasaari, kehitysjohtaja, Visit Finland | Business Finland Oy.

Lahjakortit tähän kohteeseen yhteistyökumppaniltamme Elämyslahjoilta