Koti Tagit Yleinen

Tagi: Yleinen

Jaakko Selinin rakkaus Kreikkaan alkoi vuosia sitten Pargasta. Viikon mittaiseksi suunniteltua visiittiä jatkettiin useaan kertaan, kun paikka lumosi kävijänsä sitruunapuulaaksoineen ja välittömine ihmisineen. Kreikan...
Hämeen linna
Hämeenlinnassa on erityisesti kesällä paljon nähtävää ja koettavaa. Hämeen linna on  keskiaikana Ruotsin vallan aikaan rakennettu, jolloin se vielä sijaitsi saarella. Elinikänsä aikana se...
Cala Mariolu on yksi Sardinian itärannikon kiehtovista ja koskemattomista paratiisirannoista. Mariolun matalarantaisessa kristallinkirkkaassa rantavedessä on hienoja kivilohkareita, mikä antaa rannalle sen oman luonteen ja...
Porto Timoni beach on rantavaeltajan paratiisiranta Korfulla Kreikan saaristossa. Yli puolen tunnin vaellus rantakallioilla kulkevaa polkua palkitaan upeilla maisemilla kimaltavalle kaksoisrannalle. Paras näköalapaikka tulee vastaan...
Eurooppalaisten matkakohteiden vastine Machu Picchulle on Teneriffan saarilla sijaitseva tarunhohtoisen kaunis Mascan vuoristokylä. Kohteet muistuttavat toisiaan lähinnä sillä, että molemmat paikat ovat lumoavan kauniita ja...
Valkohiekkainen Roccapina on yksi Korsikan kauneimmista rannoista Korsikan saarella. Turkoosia rantapoukamaa voi ihailla rantakallion laelta. Spektaakkelimaista näkyä täydentää leijonan muotoinen kivipaasi. Matala valkohiekkainen poukama sopii...
Splitin lentokentän palvelemalla Keski-Dalmatian alueella on yksi kroatialainen uimaranta, joka nousee kauneudellaan ja omaleimaisuudellaan yli muiden. Bracin saaren eteläosista löytyvän Bolin rantakylän uimaranta Zlatni Rat on...
Omatoimimatkailija löytää Nizzasta ja Ranskan Rivierasta myös sen ympäristön. Autoretki Ezen hurmaavaan vuoristokylään Nizzan ja Monacon välisellä vuoristoisella rannikkokaistaleella tarjoaa jylhiä näkymiä merelle -...
Jokilaivalla tai autolla saavutettavissa oleva Krkan kansallispuisto Kroatiassa, lähellä Splitin lentokenttäkaupunkia, on yksi Euroopan hienoimmista luonnonihmeistä. Krka-joen alue on yksi Euroopan kauneimmista luontokohteista. Kiehtovin tapa...
Lähellä Reykjavikia sijaitsee Islannin tunnetuin kylpylä Blue Lagoon. Kylpylä on eksoottinen luksuskokemus matkailijalle sellaisenaankin, mutta sen vedellä on myös ihoa hoitava vaikutus. Kylpylän vesi tulee...
Ravintola Tampere kassajärjestelmä