ROSITA LUU

    Rosita Luu keikat Oulu
    pe 11.10. Aika: 21:45
    Tuba Food & Lounge | Mannenkatu 2, Oulu | iCal

    Perjantaina 11.10.2024 Tubaan saapuu monipuolinen lauluntekijä Rosita Luu.

    Rosita Luu on omaehtoinen, omia kinttupolkujaan kulkeva artisti, jonka albumeilla on kuultu ennakkoluulottomasti kaikuja laajalti musiikin eri tyylilajeista. Monipuolisuus ja uteliaisuus lauluntekijänä onkin yksi artistin tavaramerkeistä vahvojen sanoituksien lisäksi. Lyriikoiden pohjavire on ihmisyyttä, erheitä ja isoja tunteita syvästi ymmärtävä, eikä Rosita Luun maailmassa mikään ole mustavalkoista tai pyhää.Liput ja pöytävaraukset Tuban esityksiin

    Tuba Food & Lounge on kulttuurikuppilamainen grilliherkkuja sekä kasvisruokia tarjoileva ruokapaikka. Tapahtumien lippuvarausten lisäksi suosittelemme tekemään myös pöytävarauksen ennen illan keikan alkamista.

    Ikäraja: K-18
    Aika: Ovet klo 21:00
    Showtime 21:45

    Varaa liput

    Avaa uudessa ikkunassa

    Varaa pöytä

    Avaa uudessa ikkunassa


    Tapahtumat > Keikat


    ROSITA LUU
    pe 11.10.
    Aika: 21:45
    Hintaluokka: 15 Tiketti.fi

    Tapahtumapaikka


    Tuba Food & Lounge Tuba Food & Lounge
    Mannenkatu 2
    Oulu

    Hotellit läheisyydessä

    Tuba on tullut tutuksi omaan hapanjuureen leivotuista pizzoistaan ja huolellisesti käsintehdyistä burgereistaan.

    Ravintolassa käytetään paljon luomu-, lähi- ja hävikkiraaka-aineita. Valikoimista löytyy aina myös kasvis- ja vegaaniruokaa.

    Voit nauttia kohtuuhintaisesta buffetlounaasta, perjantaisin burgerbuffetista, lauantaisin taas herkkuja notkuvasta brunssista, jonka teema vaihtelee viikoittain.

    Tuba on myös suosittu kohtauspaikka, jonne voi poiketa kahville tai lasilliselle. Tarjolla on paljon kotimaisia pienpanimotuotteita.

    Ravintolaan kannattaa aina tehdä pöytävaraus: TableOnline

    Musiikkipitoinen kulttuuriravintola lähilomailijalle

    Tuba Food & Loungen viikonloput tarjoavat tapahtumia, jotka ovat helposti yhdistettäviä hotellilomaan. Aivan ravintolan lähettyvillä on useita Oulun keskustan hotelleja.

    Varaa liput

    Avaa uudessa ikkunassa

    Varaa pöytä

    Avaa uudessa ikkunassa

    Hotelli lähellä ravintola Tubaa

    Lähilomailijan hotellivalinnat lähellä ravintolaa ovat tässä:

    Lue lisää SCANDIC OULU CITY -hotellista scandichotels.fi
    Lue lisää SCANDIC OULU STATION -hotellista scandichotels.fi
    Lue lisää LAPLAND HOTELS OULU -hotellista laplandhotels.com
    Lue lisää RADISSON BLU OULU -hotellista radissonhotels.com
     

    Lapland Hotels Oulu

    Radisson Blu Oulu valittiin Suomen parhaaksi kaupunkihotelliksi

     

    Tuba Food & Lounge KOHOKOHTIA

    ke 26.6.18:00 - 20:00 Tubavisa – Visailuun voi Oulussa yhdistää ruokailunTuba Food & Lounge
    ke 3.7.18:00 - 20:00 Tubavisa – Visailuun voi Oulussa yhdistää ruokailunTuba Food & Lounge
    ke 10.7.18:00 - 20:00 Tubavisa – Visailuun voi Oulussa yhdistää ruokailunTuba Food & Lounge
    ke 17.7.18:00 - 20:00 Tubavisa – Visailuun voi Oulussa yhdistää ruokailunTuba Food & Lounge
    ke 24.7.18:00 - 20:00 Tubavisa – Visailuun voi Oulussa yhdistää ruokailunTuba Food & Lounge
    ke 31.7.18:00 - 20:00 Tubavisa – Visailuun voi Oulussa yhdistää ruokailunTuba Food & Lounge
    ke 7.8.18:00 - 20:00 Tubavisa – Visailuun voi Oulussa yhdistää ruokailunTuba Food & Lounge
    la 10.8.21:45 VILLE LEINONEN (SOOLO)Tuba Food & Lounge
    ke 14.8.18:00 - 20:00 Tubavisa – Visailuun voi Oulussa yhdistää ruokailunTuba Food & Lounge
    la 17.8.21:45 LIISA AKIMOFTuba Food & Lounge
    ke 21.8.18:00 - 20:00 Tubavisa – Visailuun voi Oulussa yhdistää ruokailunTuba Food & Lounge
    ke 28.8.18:00 - 20:00 Tubavisa – Visailuun voi Oulussa yhdistää ruokailunTuba Food & Lounge
    ke 4.9.18:00 - 20:00 Tubavisa – Visailuun voi Oulussa yhdistää ruokailunTuba Food & Lounge
    ke 11.9.18:00 - 20:00 Tubavisa – Visailuun voi Oulussa yhdistää ruokailunTuba Food & Lounge
    ke 18.9.18:00 - 20:00 Tubavisa – Visailuun voi Oulussa yhdistää ruokailunTuba Food & Lounge
    ke 25.9.18:00 - 20:00 Tubavisa – Visailuun voi Oulussa yhdistää ruokailunTuba Food & Lounge
    pe 11.10.21:45 ROSITA LUUTuba Food & Lounge


    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});