MAINOS
Koti Suvi Teräsniskan joulu

    Suvi Teräsniskan joulu

    0
    747

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

    to 14.12. Aika: 18:00
    Oulun musiikkikeskus | Oulun musiikkikeskus Leevi Madetojan katu 1-3, Oulu | iCal

    Suvi Teräsniskan joulukonsertti Oulussa pidetään tänä vuonna torstaina 14.12.

    Taitavana laulajana ja koskettavana tulkitsijana tutuksi tullut Suvi Teräsniska lähtee perinteiselle ja toivotulle joulukonserttikiertueelle. Mittava Joulun henki -kiertue kattaa yli 20 paikkakuntaa ympäri Suomen.

    Upea Suvi Teräsniska on julkaissut urallaan yhteensä yksitoista albumia. Hänen tuorein levynsä, joulutrilogian kolmas osa Tämä maailma tarvitsee joulun, ilmestyi marraskuussa 2021. Suvi Teräsniskan albumeita on myyty yhteensä puoli miljoonaa kappaletta ja lähes jokainen niistä on ylittänyt platinarajan. Yleisön rakastama Suvi on palkittu muun muassa Emma-gaalassa Vuoden iskelmäalbumista 2017, Iskelmä-Finlandialla 2016 sekä Kullervo Linnan säätiön palkinnolla 2013. Suvin suurimpia hittejä ovat muun muassa Hento kuiskaus, Täydellinen elämä, Jos menet pois, Pahalta piilossa, Elämäni miehiä ja Hei mummo.

    Suvi Teräsniska – Joulun henki
    Joulukonserttikiertue 2023

    La 2.12. Lumijoki, Lumijoen kirkko
    Su 3.12. Sotkamo, Sotkamon kirkko
    Ma 4.12. Jyväskylä, Taulumäen kirkko
    Ti 5.12. Pori, Ahlaisten kirkko
    To 7.12. Turku, Mikaelin kirkko
    Pe 8.12. Tampere, Tuomiokirkko
    La 9.12. Lahti, Ristinkirkko
    Su 10.12. Hausjärvi, Hausjärven kirkko
    Ma 11.12. Helsinki, Kallion kirkko
    Ti 12.12. Puumala, Puumalan kirkko
    Ke 13.12. Lapinlahti, Lapinlahden kirkko
    To 14.12. Oulu, Oulun tuomiokirkko
    Pe 15.12. Ylivieska, Pyhän Kolminaisuuden kirkko
    La 16.12. Isokyrö, Isokyrön kirkko
    Su 17.12. Virrat, Virtain kirkko
    Ma 18.12. Leppävirta, Leppävirran kirkko
    Ti 19.12. Suomussalmi, Suomussalmen kirkko
    Ke 20.12. Muhos, Muhoksen kirkko
    To 21.12. Rovaniemi, Rovaniemen kirkko
    Pe 22.12. Kemijärvi, Kemijärven kirkko
    La 23.12. Kolari, Kolarin kirkko

     

     


    Tapahtumat > Keikat


    Suvi Teräsniskan joulu
    to 14.12.
    Aika: 18:00
    Hintaluokka: Useita lipunhintoja Ticketmaster.fi
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka


    Oulun musiikkikeskus
    Oulun musiikkikeskus Leevi Madetojan katu 1-3
    Oulu

    Hotellit läheisyydessä

    Katso myös Oulun parhaat ravintolat

    Oulun parhaat ravintolat ja uusia ravintoloita 2025

    Oulun musiikkikeskus KOHOKOHTIA

    <li>Ei ilmoitettuja tapahtumia tässä tapahtumapaikassa</li>


    MAINOS ALKAA