Nyt kun ulkomaille ei matkustella, mutta kaivataan kuitenkin lomatunnelmaa poissa kodin seinien sisäpuolelta, on hotelliloma kotimaassa nostanut suosiotaan suunnattomasti. Lapland Hotels Tampere on paketoinut hotellimajoituksen ja kiireettömän ruokailun ravintola Dabbal Kitchen & Barissa houkuttavaksi staycationiksi. Sen voi nautiskella vaikka kahden kesken, yhdessä ystävien tai perheen kanssa. Valitse valmis paketti tai muovaile omanlainen kokonaisuus.

Talvinen Tampere tarjoaa monenlaista nähtävää ja touhuttavaa esimerkiksi viereisen Sorsapuiston ulkoluistelukentän muodossa, mutta hotellin seinien suojasta ei tarvitse välttämättä edes poistua. Saman katon alta kun löytyy niin laadukas Lappi-henkinen ravintola, tyylikkäät saunatilat kuin tietenkin ne pehmoiset peditkin, joilla nauttia kunnon yöunet. Taikka vaikka päiväunetkin. Mikään ei myöskään estä tilaamasta syötävää ja juotavaa huoneeseen.

Keittiömestari Janne Kostamo

– Monet tilaavat syötävää huoneeseen joko pitkin päivää tai esimerkiksi juustoja vähän niin kuin alkupalaksi ravintolaillallista odottaessaan, keittiömestari Janne Kostamo kertoo ja lisää staycation-pakettiinkin kuuluvan yllätysmenun olevan nyt todella suosittu.

– Yllätysmenu on lähtenyt todella lentoon. Nyt halutaan selvästi panostaa kiireettömään yhdessä ruokailuun, joka on se päivän päänumero.

Yllätysmenu tarjotaan aina mielellään koko pöytäseurueelle, joka Dabbaliin syömään yhdessä suuntaa. Menun valinnasta ja esimerkiksi ruoka-aineallergioista kannattaa ilmoittaa jo varausta tehdessä, jotta ravintola osaa varautua palvelemaan vieraitaan mahdollisimman hyvin. Myös lapsiasiakkaita.

– Meillä on ollut myös muutamia yllätysmenun nauttivia seurueita, joissa on ollut mukana lapsia. Heille on sitten tehty sitten yllätysmenu vähän lyhyemmäksi muokattuna. Se on ollut mukavaa, Kostamo kuvailee ja kertoo, että lapset voivat toki valita annoksensa myös lastenlistalta.

Yllätysmenun lisäksi Dabbalissa on tarjolla myös muita menukokonaisuuksia, kuten esimerkiksi Tunturimenu ja Kairamenu. Lukuisien à la carte -annoksien ohella, tietenkin. Yllätysmenu on kuitenkin monen todellisen kulinaristin valinta, sillä siinä keittiö pääsee näyttämään omaa osaamistaan todella monipuolisesti ja hyödyntäen usein pieniäkin eriä saataville tulevia huippuraaka-aineita, kuten vaikka riekkoa tai suuresti himoittua matsutakea alias männyntuoksuvalmuskaa. Dabbalilla on mainiot ja monipuoliset kontaktit Lapin pientuottajiin.

– Sieltä tulee aina välillä kyselyitä, että onko tarvetta vaikka erikoisemmille poron ruhonosille tai esimerkiksi kuhanposkille. Tällaisia pieniä eriä voimme sitten käyttää esimerkiksi juuri yllätysmenussa.

Eikä herkuttelu tietenkään illalliseen pääty, sillä hotellissa yöpyessään pääsee nauttimaan vielä Dabbalin keittiön kokkaamaa kiiteltyä aamiaistakin.

Lapland Hotels Tampere STAYCATION

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Kuvat: Lifestyle Media Oy ja Lapland Hotels

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY