KotiArkistoidutVillimarjoja käyttävälle suomalaiselle viinintuottajalle jälleen kansainvälinen palkinto – Ainoa Wineryn viinejä löydät...

Villimarjoja käyttävälle suomalaiselle viinintuottajalle jälleen kansainvälinen palkinto – Ainoa Wineryn viinejä löydät näistä ravintoloista

Cohenin perhe, Ainoa Winery

Ainoa Winery on poikkeuksellinen viinintuottaja, sillä se käyttää viinitarhoinaan suomalaisia puhtaita metsiä ja luonnon villimarjoja. 1.6.2019 Ainoa Winery valittiin yhdessä Hävikki-Battlen kanssa voittajiksi EMBLA Nordic Food Awards -ruokakilpailussa Reykjavikissa. Kilpailun tavoitteena on lisätä kuluttajien tietoutta pohjoismaisesta ruuasta. Viini-ihmisille Ainoan menestys ei ole uutinen, sillä erilaisia kansainvälisiä mitaleja on sadellut Suomeen. Esimerkiksi vadelmaviini, Ainoa Vaapukka, pääsi jo vuonna 2017 Ranskassa arvostettuun viinioppaaseen.

”Maahanmuuttajien tekemää suomalaista vadelmaviiniä ylistettiin Ranskassa”, YLE.fi

Metsän aarteita hyödyntävä, innovatiivinen ja pioneerihenkinen viinitalo on jo useaan otteeseen saanut kansainvälistä tunnustusta pohjoismaisien makujen artesaaniviinintuottajana.

– Tunsimme itsemme etuoikeutetuksi, kun saimme edustaa Suomea EMBLA:ssa. Olemme innoissamme siitä, että viinimme, meidän panoksemme upeaan pohjoismaiseen ruokakulttuuriin on saanut osakseen näin suuren kunnian. Metsän antimien viinit ovat ansainneet paikan pöydässämme hienoimpien pohjoisten ruokien joukossa, sanovat Ainoa Wineryn Paola Guerrero de Cohen ja David Cohen.

Ravintola Tampella. Kuva: Toni Honko, Kohokohdat.fi

Ainoa Wineryn tuotteita on saatavilla paitsi suoraan Hollolassa sijaitsevalta viinitilalta, myös joissain pirkanmaalaisissa ravintoloissa. Esimerkiksi Tampereella kansallismaisemien äärellä sijaitsevassa Ravintola Tampellassa juomasuosituksena Britakakulle Tampellan tapaan on useita kansainvälisiä palkintoja kahminut vadelmaviini Ainoa Vaapukka. Kyseistä hienostunutta vadelmaviiniä on saatavilla myös italialaistyylisessä Stella -ravintolassa Valkeakoskella.

Mustikkaviini Samettia taas on saatavilla Ahlmanin ravintola Annassa, jossa sitä suositellaan erityisesti jälkiruokien kumppaniksi.

Viime syksynä Ainoa Wineryn viinejä maisteltiin myös Sari Sorrin Sasorissa, jossa viinien ympärille oli rakennettu viinintekijäillallinen. Lähiraaka-aineisiin ihastunut ravintoloitsia paljastaa, että viinilistalta löytyy tällä hetkellä Ainoan puolukka- ja lakkaviinejä. Myös mustikkaviiniä on jokunen pullo vielä jäljellä.

– Aiomme käyttää Ainoan viinejä jatkossakin – kyllä ne niin hyviä ovat. Esimerkiksi Ainoa Havu -viinin puolukka-hunajamaku on todellinen kesämaku, joka on maustettu kuusenkerkällä. Ainoan viinejä voi ostaa ravintolasta mukaankin, lisää Sorri. Kyseinen marjaviini saikin HS:n asiantuntijalta täydet viisi tähteä – ”Upea maku!”

Ainoan syntytarina on kiehtova ja perustuu loppuen lopuksi yksinkertaiseen asiaan – yhdistää perinteiseen viininvalmistusmenetelmään Suomen metsien hienot raaka-aineet. Tutustu Ainoan viineihin ja David ja Paola Cohenin tarinaan jutussamme viinintekijäillallisesta:

Sasor aloitti viinintekijäillalliset – Ainoa Winery

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Tampereen parhaat pastapaikat – Itsetehtyä pastaa tuoreena X 5

Pasta on suosittua erityisesti italialaisessa keittiössä, ja myös Välimeren...

Black Friday villitsee ja jakaa suomalaisia – osta kotimaisia palveluita kotimaisista raaka-aineista tuotettuina

Perjantaina 28.11.2025 vietetään jälleen yhtä maailman suurimmista ostopäivistä. Viime...

Arto Rastas laajensi catering- ja pitopalveluiden puolelle kymmenen vuotta sitten

Arto Rastas laajensi ravintolatoiminnasta isommin tuottamaan myös catering-palveluita. Nyt...

Puiston viikonloppubrunssilla kansallismaisemissa

 LAUANTAIBRUNSSI   SUNNUNTAIBRUNSSI  Puisto sijaitsee pitkän ravintolahistorian rakennuksessa aivan Hämeensillan kupeessa. Monipuolinen Puisto yhdistää ravintolan, kahvilan ja terassin saman katon alle upeassa kansallismaisemassa.