Lähiruoastaan tunnettu Vaihmalan Hovin Bistro kehitti yhdessä Taksipalvelu Kivelän kanssa viinillisen illallispaketin, johon sisältyy oma kuljettaja Lempäälän rautatieasemalta ravintolaan ja takaisin.

Tarjous on voimassa syyskuussa 2023 maanantaista perjantaihin lokakuussa keskiviikosta lauantaihin. Tarkista voimassaolo Vaihmalasta.

Idean takana on Vaihmalan Hovin maalaiskartanohotellin innovatiivinen yrittäjä Noona Rissanen, joka sai idean rentoutuessaan viinilasi kädessään. Nautinnolliseen illastamiseen kun usein kuuluu viini, mikä saattaa joillekin asiakkaille olla kynnys ajella viikolla Lempäälään syömään.

Nyt sen lisäksi, että hotelliin voi tulla viettämään rentouttavaa lähilomaa majoittautuen, voi viinillistä laatuaikaa suunnata viettämään illaksi ystävien tai vaikkapa puolison kanssa vaivattomasti välimatkasta huolimatta, kenenkään seurueen jäsenen kuskina toimimatta.

– Ravintolamme sai juuri uuden ruokalistan. Kolmen ruokalajin illalliseen kuuluu myös tervetuliaiskuohuva sekä amuse bouche. Halusimme tehdä illallistamisen yhtä helpoksi, kuin että lähtisi Tampereen keskustaan syömään.

Vaihmalan Hovin Viinillinen Viikonloppu

Vaihmalan Hovin Bistron uusi menu sesongin kotimaisin raaka-ainein

Vaihmalan Hovin viinitasting

Menun raaka-aineet ovat lähiruokaa ja pääruokana tarjotaan  esimerksi vaihtoehtoisesti pirkanmaalaista kuhaa tai kotimaista hevosen ulkofileetä.

– Menu on läpileikkaus uudesta ruokalistastamme ja se on saatavilla liha- ja kalavaihtoehdon lisäksi myös kasvisversiona, vinkkaa keittiömestari Paavo Pekonen.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Taksipalvelu Kivelä (@taksipalvelukivela) jakama julkaisu


Taksipalvelu Kivelän Lempäälän tiimiin kuuluu viisi autoa, jotka ovat valmiudessa ympäri vuorokauden. Yrittäjä Mikko Kivelä palkittiin Vuoden Yrittäjänä vuonna 2021.

 

MENU

Tervetuliaiskuohuva

*

Amuse bouche

*

Kurpitsaa & pähkinää
Paahdettua syyskurpitsaa, pähkinämoussea, tyrni-seljankukkasiirappia,
fenkolin siitepölyä ja kurpitsansiementä
VEG, G

*

Kuhaa & tilliä
Pannulla paistettua kuhaa, tilliöljyllä marmoroitua kalakermaa,
keltavahveroperunapyreetä sekä
raikasta omenakurkkusalaattia
L, G

TAI

Hevosta & muskottia
Kotimaista hevosen ulkofileetä, marjaisaa yrttikastiketta,
muskotilla maustettua selleripyreetä
ja pannulla paahdettua porkkanaa
L, G

*

Paahtovanukasta & suomuurainta
Kermaista vaniljalla maustettua vanukasta, suomuurainhyytelöä,
rapeaksi paahdettua sokeria ja suomuurainkompottia
L, G

Hinta 59 €/hlö (min. 2 hlö)
Viinipaketti menulle 32 €/hlö

LISÄINFO
Kotisivut
Saatavilla myös kasvismenu
Varaukset myynti@vaihmalanhovi.fi
Menukokonaisuuden ja kuljetuksen tilausohje Kerro varausta tehdessäsi samalla millä junalla tulette Lempäälän rautatieasemalla ja millä junalla palaatte, jotta kuljettaja odottaa teitä oikeaan aikaan asemalla.
Varaukset vähintään kaksi päivää etukäteen.
Menu laskutetaan ennakkoon sähköpostitse.
Kuljettajana toimii Taksipalvelu Kivelä
Tarjous voimassa syyskuussa 2023 maanantaista perjantaihin ja lokakuussa keskiviikosta lauantaihin, toistaiseksi.