Telakan ja Tullikamarin yhteinen terassikokonaisuus Tullinaukiolla
Telakan ja Tullikamarin yhteinen terassikokonaisuus Tullinaukiolla. Kuva: Toni Honko, Kohokohdat.fi

Tullikamarin aukiolle avattu kaksikerroksinen terassikokonaisuus on tämän kesän monipuolinen ruokaisa, juomaisa ja ohjelmallinen uutuus. Suojaisella pikkuaukiolla puiden katveessa onkin yksi Tampereen suurimmista ja houkuttelevimmista terassikeitaista.

Tullikamarin aukiolle kannattaa suunnata hyvän musiikin, oluen ja kesäsyömisenkin perässä. Alueelle rakentui 370-paikkainen beer garden, jonka valikoimasta löytyy jopa 50 olutta. Ruokaa ja juomaa pääsee nyt nauttimaan yläilmoihinkin, kun torniterassit on avattu asiakkaille.

Myös Telakalla on nyt oma torninsa ja tilaa on tullut huomattavasti lisää. Telakan terassin salainen puutarha löytyy edelleen puiden kätköstä ja alueesta on tullut entistäkin suojaisampi.

– Meillehän tuli aivan uusi hieno lisäterassialue, niin kuin Klubillekin, iloitsee Telakan ravintolapäällikkö Tiina Tökkäri.

– Lisäalueella on myös oma myyntipiste, joka pidetään auki tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Koko lisäalue on myös katettu tornin yläkantta lukuun ottamatta, eli sateenkin sattuessa lämpimänä suvipäivänä voi ulkona nauttia Suomen kesästä, hän lisää.

Terassilaajennus on toteutettu yhteistyössä Tullikamarin ja Kulttuuritalo Telakan kanssa.  Näin Tullikamarin viereen syntyy yksi Tampereen suurimmista ja houkuttelevimmista terassikeitaista, josta kaupungin voi nähdä uudesta näkökulmasta.

– Idea yhtenäisestä terassilaajennuksesta oli Tullikamarin ja Telakan yhteinen. Tässä kaksi kilpailevaa yritystä löi hynttyyt yhteen elävöittääkseen kehittyvää keskusta-aluetta, rakennusprojektia johtava visuaalinen ja tekninen suunnittelija Nadja Räikkä kertoo.

Tutustu Telakan terassin klassikkoburgeriin